torstai 13. elokuuta 2015

Vko 32, koeviikko on jännä viikko

Uuden säännöt kiinnosti kovasti, ja meinasin mennä katsomaan kultaisten noutajien tokomestaruutta Jyväskylään, että näkisin uudet säännöt käytännössä. Eeva yritti houkutella mukaan EVL:ään, mutta eihän se meille ole vielä oikein millään mallilla, perusliikkeissäkin on ongelmia, joita EVL tarkastelu ei kestä, saati sitten uudet liikkeet. Mutta voittajaanhan me voitaisiin mennä, sen uudet liikkeet ovat jo hanskassa riittävästi EVL harjoittelusta, joten päätin lähteä kokeilemaan. Helle alkoi pari päivää mun ilmoittautumisen jälkeen, figures..

Tavoitteita oli oikeastaan kaksi. Ensisijaisesti tavoittelemme tietenkin kolmatta ykköstulosta, mutta vaihtoehto kaksi ei haittaisi - joku heikompi tulos ja ykkösputki katkeaisi. Kokisin sen ehkä helpotukseksi, kamalasti osaan kasata paineita itselleni kun tulokset on aina olleet hyviä. Jompi kumpi tavoitteista täyttyisi varmasti!

Tällä kertaa tein paperille suunnitelman mitä koeviikolla harjoitellaan minäkin päivänä. Pyysin Emmiä ja Tiinaa avuksi liikkuroimaan, niin harvoin tehdään liikkuroiden, että pieni mieleenpalautus oli kummallekin paikallaan. Viime maanantaina mokailin tehden ominpäin kun en muista aina ajatella liikkuria kun olen niin paljon yksin..

Kaikki treenit sujui hyvin, kaikki liikkeet käytiin läpi. Maanantaina ruudussa pysyminen, juoksuosuus seuruusta, eritoten stopit ja käännökset, L, ohjattu. Tiistaina Emmin avustuksella ruudun käskytystä, ohjattua ja tunnaria. Kaksi viimeeksi mainittua oli 90 asteen kulmassa ruutuun nähden ja Teuvo meni ensimmäisillä käskyillä aina ruutuun.. Muuten teki hyvin ja tarkasti. Ohjatusta tein tämän viikon vain yhtä suuntaa per päivä. Maanantai oli vasemman päivä, tiistai oikean ja keskiviikko taas vasemman. Kaikki sujui hyvin, lukuun ottamatta ruutuun juoksemista.. Ruudussa Teuvo meni edelleen vasemapaan laitaan, ja kun korjailin sitä, se alkoi mennä oikeasta laidasta yli. Metallihyppy sujui tosi hienosti. Ja oli muuten tosi kivat häiriöt, kaksi varhaisteiniä potkimassa palloa ja heittelemässä frisbiitä ihan meidän vieressä.

Keskiviikkona Tiina tuli liikkuroimaan, tehtiin liikkeiden aloituksia niin että oppisin itse valmistelemaan koiran ja olemaan valmiina aloituspaikalla. Ruutua ensin, se meni hienosti. Ohjatussa vasemman vuoro ja 90 astetta ruutuun ja sinnehän se sinkaisi taas.. Kahdesti jopa, mutta saatiin onnistuminen. Vaihdettiin ohjatun suuntaan ja Tiina ovelasti vaihtoi noudettavaa kapulaa, kun olivat kaksi selvästi eri väristä, Teukki onnistui hyvin. Seuraamisen käännöksiä niin, että Tiina oli käännöksen kohdalla houkuttelemassa Teuvon huomiota. Ekana meni harhaan, mutta toiste ei, tosi reipas pyhäkoulupoika. Tehtiin myös paikkamakuun aloitusta, Tiina hoki ylimääräisiä käskyjä, Teukilla ei ollut ajatustakaan kuunnella niitä, ja minua kuunteli. Kiltti poika. Metallihyppy viihdykkeeksi, oikein loistava. Tunnari, tosi hienoja. Aina epäilyttää kun Teukki vaan nappaa jonkun kapulan, mutta niinhän se kuuluu tehdä jos ekana sattuu nuuhkaisemaan juurikin omaa. Lopuksi vielä kaukoja niin, että Tiina oli Teukin takana vinguttamassa palloa. Ei haitannut vingut.



Hyvillä mielin jätin treenit ennen koetta tauolle, kaksi päivää ollaan tekemättä mitään suurempaa. Jotain ihan pientä puuhattiin omalla pihalla ja illalla sisällä.






Luokkamme oli suunniteltu alkavaksi 12.30, päätin olla paikalla noin tunti - puolitoista ennen. Halusin nähdä myös vähän avointa luokkaa, ja toisinaan on tuntunut että Teuvo on innokkaampi kun joutuu odottelemaan. Helle hieman pelotti odottelua ajatellen, mutta aamu ei vaikuttanut kamalan helteiselle. Ajomatkalla itse asiassa oli niin rankkaa sadetta, että joutui ajamaankin kuuttakymppiä kun tiellä oli niin paljon vettä ja eteen ei nähnyt. Tämä keli ei käynyt koepaikalla, päivä oli poutainen ja kuuma, mutta onneksi pilvinen.

Edellinen koirakko kehässä keskeytti, tai tuomari keskeytti, en tiedä kumpi, ja olimme vasta juuri menossa leikkimään. Sanoin että pieni hetki niin ollaan valmiina, otin vain pikaisen leikin jättivinkupallolla, eipähän ainakaan häiritty ketään kun edellinen ei ollut kehässä.

Paikkamakuussa ei huomautettavaa, tosi hidas maahanmeno. Teuvo oli kohtuu hyvin mukana aloituksessa, mutta ei todellakaan niin hyvin kun toivoisin. 10.

Seuraaminen alkoi hyvin. Jatkui huonosti ja loppui ihan hyvin. Teukki oli vähän huolimaton alussa, pakki ei onnistunut, ei sitten ollenkaan. Jäi vinoon minun taakse enkä voinut kunnolla kävellä. Ja tämän kun piti olla niin loistava.... Sitten Teukki jäi jälkeen. Hidas oli ehkä vähän turhan hitaasti kävelty, ja juoksuosuudella perään Teuvo jäi. Ensin sen tyypillinen "hyytyminen" ja sitten pahempi. Kipitteli perässä minkä pystyi, ja kun saavutti mut niin seurasi taas ihan kunnolla. Askeleet taakse oli jo ihan ok, mutta aikalailla pää kekkasessa se oli niissäkin. Kaikesta huolimatta 8.

Ällä oli hyvä. Maahanmeno todella hidas, mutta muuten hyvä. Hieman skarpimpi voisi olla seuraamisosuuksilla. 9. Luoksetulossa Teukki pysähtyi tapansa mukaan aikamoisella viiveellä. Muuten lt oli hyvä, tavaramerkkipomppu lopussa. 8.

Ruutu oli tosi hyvä, lähestyin aloituspaikkaa hitaasti ja kerroin koiralle mitä tehdä. Teukki vilkaisi oikeaan suuntaan ja mietin, että osasikohan se nyt katsoa, mutta ilmeisesti se on parantanut käsitystään ruudusta ja oli nopeammin varma. Sinne juoksi hyvällä laukalla, katsoin sen olevan niin nopea, että pysäytin aika ajoissa ja se jäi ruudun etulaitaan. Joskus pitäisi kokeilla meneekö se lig-käskyllä myös maahan siellä oikein, tuleehan se kuitenkin puoli jalan mittaa eteen päin kun käy maahan ja tassut tuli aika lähelle ruutunauhaa. Oli kuitenkin selvästi ruudussa, loppu osuudelle teki vielä tavaramerkkinsä ja seuraaminen lopussa oli väljä. 9,5.

Ojatussa noudossa Teuvo katsoi ihan hyvin kun liikkuri vei kapulat. Suoraan vasemmalla siitä, mihin koira jätettiin, oli yksi luoksetulon merkeistä, mutta Teukki ei kiinnittänyt siihen huomiota. Tämä meni ihan nappiin, palautuksessa tiputti raville ehkä metrin ennen minua. Tunnari tehtiin toimitsijoihin päin, siellä päin oli myös meidän pallo odottelemassa. Teukki vilkuili kiinnostuneena sinne päin ja sanoin sille tiukasti "keskity" ja se keskittyi. En sanonut niin kovaa kuin treeneissä, mutta kovemmin kuin ennen koska tiedän sen auttavan. Mietin sanooko tuomari siitä myöhemmin, mutta ei sanonut. Tunnari oli hyvä, ainut vika oli palautus ravilla. Molemmat 10, jopa tunnari vaikka palautus oli kamala.

Kaukokäskyihin oli myös hyvin tyytyväinen, vaikkakin seiso-istu toi teukkia ehkä 10-15cm eteen päin. Mutta se kuunteli kaikki käskyt, ensimmäistä kertaa ei sekoittanut mitään käskyjä. Kiltti poika. 9.

Lopuksi hyppynouto, helppo juttu. Not. Varsinainen farssi jonka minä itse munasin lopullisesti. Teuvo lähti noutoon ihan niinkuin aina, otti kapulan kuten aina, hyppäsi takaisin kuten aina, ja lähti tulemaan sivulle mutta sylkäisikin kapulan suustaan. En tiedä oikein miksi, otin keskikokoisen kapulan, ehkä se oli kapeampi keskiosaltaan ja tuntui ikävältä suussa? Mutta ollaanhan me tehty vähän vaikka minkälaisilla kapuloilla. Ehkä en näyttänyt tyytyväiseltä ja se empi? En tiedä, mutta onneksemme voimme heittää metallikapulan vaikka järveen, sitä emme enää tarvitse. Oikea korjaus olisi ollut nostaa kapula ja käskeä koira sivulle. Minä yritin saada Teuvon nostamaan kapulan itse, mitä se ei ymmärtänyt, eikä halunnut tehdä. Mietin kyllä miten korjaan, mutta jotenkin ajattelin, etät jos se jo tiputti ja sitten jää perusasento puuttumaan, niin nollattuhan tämä on jo. Vaan ei olisi ollutkaan. Ensi kerralla nostan kapulan itse aika varmasti. 0.

Tuomari hieman haukkui hyppynoudon omasta mokasta, sanoi että tiukille veit nyt että riittääkö pisteet ykköseen. En tiennyt edes liikkeen kerrointa. Muuten kommentoi, että rauhallisesti ja määrätietoisesti ohjaat koiraasi, todella mukava katsoa teitä. Kokonaisvaikutus 10. Ei siis pisteitä pois "keskity" komennosta, eikä palkkaamisesta ja kehumisesta, jota en hillinnyt sen kummemin.

Palkkasin Teukin jahtileikillä, ja koska oltiin viimeisiä niin saatiinkin juoksennella kentän laidalla ihan rauhassa. En tiennyt mitä pisteiksi tuli, en välittänytkään, se selviäisi aikanaan. Jonkun arvosanan kuulin, mutta kuten yleensä en kiinnittänyt niihin sen suurempaa huomiota. Minusta tuomari oli melko armelias arvosanoissaan, ei tiukimmasta päästä todellakaan.


Tänään ei näköjään onnistu videon lataaminen, ehkä joku toinen päivä sitten.. Löytyy kuitenkin osoitteesta

https://youtu.be/Zupx1Q9X0Ec


keskiviikko 12. elokuuta 2015

vko 31 - mennäkö kokeeseen vai eikö mennä..

27.7. Kultsujen rotumestikset on Jyväskylässä saman viikonloppuna kun mun loma alkaa, olin jo päättänyt mennä katsomaan kun tuttujakin osallistuu ja uudet säännöt pitäisi nähdä, mutta sitten heräsi ajatus, että voisinhan minä ilmoittaakin koirani sinne. Ohjattu ja 2/3 zetasta on uusia voittajassa, ja molempia ollaan harjoiteltu. Ohjatussa ei ole keskikapulaa, joten sen ei pitäisi tuottaa ongelmia. Apua päätökseen hain Heleniltä, joka liikkuroi meille uuden voittajan kokonaisuudessaan läpi.

Seuraamisessa ylivirettä havaittavissa.. Miten minä nyt tämmöisen sain aikaiseksi? Ihan mukavaa kyllä, seuraaminen oli hyvin iloinen, epätarkka, mutta eipähän ainakaan laiskan näköistä. Juoksusta pysähdykset oli aivan kamalat, koira pomppi missä sattuu. Peruutus sen sijaan oli aivan kertakaikkisen loistava.

Zetassa jätti istumisen tekemättä, en ollut yhtään varautunut kun ei se moista yleensä tee, muuten ok. Ja korjasin koska en muistanut enää ajatella että "ollaan kokeessa". Luoksetulo oli ok, vauhti oli mahoton ja stoppi venyi, ja aikamoisen pompun teki lopussa, mutta sehän nyt on meidän "tavaramerkki" ;) Ruudussa nousi ahteri liikkurin käskystä, mutta ruutu löytyi kuitenkin hyvin ja paikka siellä oli ihan ok. Ruudun luoksetulossa tuli vähän tuota tavaramerkkiä liioiteltua ja seuraaminen oli hieman huono.

Ohjattua ei osannut yhtään. Meillä oli kaikki kamat niin, että Teukki merkillä näki juurikin ne edessään, ja ne veti puoleensa liikaa. Ei vaan älynny lähtee taaksepäin kun oli magneetteja ilkeesti jätetty nenän eteen. Pitäisi osata kyllä tuollainen.... Tunnari oli reipas ja hyvä, hieman nakerti sivulle tulllessaan, tuskin huomasi. Kaket oli tosi hyvät, metallihyppynouto superhyvä.

Ihan hyvä mieli jäi. Pieniä huolimattomuusvirheitä tulee kun on noin innoissaan, mutta mieluummin niin valitsisin. Tosin en tiedä yhtään miten sen saisi tähän vireeseen kokeessa.. Lopuks korjailtiin ruudussa pysymistä ja tehtiin vähän rundia, joka oli väljentynyt taas. Jätin lelua tötsän taa, ja mentiin pelkkään tötsää vaain ympäri leikkiessä. Muutama "paipai" lopuksi, heitin lelun vaan ja lähetin sitten eteen sen luo.

28. Opetin ohjatun liikkuroinnin Tiinalle, ja reenattiin sitä Saksalan rannassa. Ihan kiva yleisö saatiin pussikaljaporukasta, ja ihan kiva pikkutreeni kaiken kaikkiaan. Jätin merkin ja mun väliin sivummalle kamaa, ja oli liian vaikea pikkupojalle, pitää pitää tämä mielessä mutta toistaiseksi on liian paha.

30.7. Kimppatreeniä Urpolassa. J-Lo, Satu, Johanna ja Helen. Teukki ootti autossa tovin, ennen kuin tehtiin, into oli hyvä. Ollaan reenattu niin paljon viime aikoina, että ajatus oli tehdä vain ohjatulle seuraamista, kuten uudessa voittajassa liike tehdään. Seuraamisessa ei ollut ongelmaa ja kapulatkin löytyi vaikka Teukki katsoi vain Noelia eikä ollenkaan liikkuria kun kapulat vietiin.

Menin lähinnä paikalle myös siksi, että pääsee tekemään uuden EVL paikkishärdellin porukassa. Hyvin meni, vaikka Teukki on kyllä bortsujen vieressä niiiin hidas. Tänään se oli kyllä omaksi itsekseenkin hidas, ei ehkä ole sen pieni aivo vielä ymmärtänyt, että kesken paikkaistumisen pitäisi tehdä jotain muuta. Oli myös stepannut hieman istumisessa, mitä ei ole ennen tehnyt. Aloin epäillä että lavat on jumissa. Maahanmeno sillä on ollut hidas, kun en ole alusta älynnyt opettaa oikeaa tekniikkaa, enkä ole tässä vuosien saatossa saanut sitä enää tekemään muulla tavalla. Nyt ollaan aloitettu "etujalat paikoillaan maahan" treeni, ja katsotaan jos siitä saisin nopean niin aletaan käyttää sitten sitä. Käskyksi valittu "moppi", ihan vain siksi että se on erilainen ja hauska :) Luoksetulo-osuuden Teukki tuli laukalla, eikä missään vaiheessa kuunnellut muiden käskyjä. Hyvä!

Teukilla tuntui olevan kuitenkin intoa, joten tehtiin vielä paipai lopuksi. Ruutunauha oli rinkinä, Teukki ei noteeraannut sitä nyt mitenkään, ei kuulunutkaan. Tein viedylle lelulle, heitetylle lelulle, tyhjään, ja kaikki onnas ja kaikkiin meni nauhan merkkaaman alueen läpi. Eri asia sitten mihin hollille se pysähtyy..

31.8. Kotikentällä aamutreeni, Elbsi ja Artokin pääsi paikalle. Motivaatio hieman matala itsellä. Lt-stoppeja pelattiin, ihan ok. Otettiin kimpassa paikalla istuminen ja Teukki steppasi taas. Näin sen piilosta ja koitin huomauttaa, mutta en tiedä auttoiko mitään. Tätä täytyy miettiä.. Luulen edelleen että se on jumissa, pitäisi muistaa vara aika hierojalle. Emmi liikkuroi tunnaria niin että seisoi itse kapuloiden päällä, ei haitannu Teukkia millään tavalla. Pari toistoa, molemmat hyvät. Seuraamisen käännöksiä niin, että jätin lelun maahan ja juuri sen kohdalla käännös. Eka meni lankaan mutta hyvin tsemppasi. Vähän pakitellen hassuteltiin jääviä lopuksi, nami palkka kelpasi ihan hyvin.

vko 30 perustreeniä

21.7. Oli kamalan kuuma ja Teukki oli aika vetämätön. Tai en nyt sanoisi, että oli edes ihan hirveen kuuma, mutta Teukki oli silti vetämätön, ehkä kuumasta, ehkä ei ollut hyvä päivä, en tiedä. Vaikutti sille, ettei jaksa. Ohjattua Lyskan pihalla, ei onnistunut mitenkään. Nyt bongasin vasemman kapulan ekana, ja meni vasemmalle kapulalle vaikka lähetin oikealle. Ei kuunnellut siis ollenkaan, meni vain sinne minkä oli huomannut jo aiemmin. Korjailtiin vähän, mutta Teukki otti häiriötäkin ihan eri tavalla kuin yleensä, jätettiin treeni lyhyeksi. Keskikapulaa ei ollut.

22.7. Aamutreeni. Menin töihin myöhempään, niin käytiin tekemässä pieni aamutreeni. Seuraaminen, Z ja kaket, lelu "jemmassa". Seuraamisen tyyppivika tuli esiin, jostain syystä vaan jätättää joskus. En ole keksinyt vielä korjausta. Ei auta käskyn toisto, on jotenkin "maassa" ja laahustaa vähän jäljessä. Kakeissa ei noussut taas ekalla istumaan, matka oli tosi aivan tärkeän pitkä, varmaan 30m. Tehtiin vielä uusi seuraaminen lopuksi kun jäi kaivelemaan miten surkea se oli, palkkasin kun meni hyvin. Toinen menikin paljon paremmin, ei vastaavaa laahustusongelmaa. Z oli hyvä omasta näkökulmasta, kaikkea en toki voi nähdä.. Lopuks korjailtiin kaken ekaa nousua piitkästä matkasta, ja seuraamisen juoksuosuutta, palkka oli taas "jemmassa".

Illalla käytiin Elbsin ja settereiden kanssa treenamassa vielä uudelleen. Rundi oli ok, vaikka hyppy oli paikoillaan, Teukilla oli taas mahdottomasti intoa. Pitää muistaa mennä itse lähemmäs tötsää lähettämään, vaikka koira on pitkässä matkassa. Yhdistelen liikkeen loppua jo, ettei pyhäkoulupojalla nyrjähdä aivo taas, jos tuleekin yllättäviä muutoksia suoritukseen. Läheltä rundi ja pysäytys, sitten menin itse kauas, näytin kapulan matkalla, käskin noutamaan ja hyppäämään. Onnistui joko nouto tai hyppy, molemmat tuntui liikaa pyydetyltä.. Autoin vähän enemmän hypylle niin alkoi onnistua.

Merkitöntä merkkiä, meillä "paipai" käskynä. Hyvin se jo lähtee, tosin ei kovin pitkään matkaan. Ei ole pitänyt useinkaan mitään rinkiä tai merkkiä sillä, mutta ruutu pitäisi saada yhdistettyä tähän, ettei taas nyrjähdä pyhäkoulupojan aivo. Menee ehkä just sen 10m ennen kuin alkaa kysyä tai etsiä katsellaan palkkaa, pitää koittaa vahvistaa vielä tätä. Joskus on ollut rinki piirrettynä hiekkaan, ja aina on siihen osunut, tosin en ole tarkkaan mitannut matkaa. Pitää muistaa alkaa laittaa rinki aina. Jos huitasee ohi, niin korjaaminen lienee meille aika mahdotonta, pitää vähän suunnitella.. Koitettiin ruutuun menoa, ei tajunnut ekana millään, että siitä tyhjästä pitäisi vielä jonnekin muualle juosta. Kävin näyttämässä ruudun ja sitten oli tieten helppo nakki.

Lopuksi Elbsi liikkuroi meille tunnaria, oli aivan loistava. Ei saa unohtaa reenata tätä, kun sitten menee aina ne ekat pelleilyksi, niinkuin viime viikolla.. Nyt meni siis loistavasti. Toisella toistolla Emmi jäi kyykkyyn kapularivin taa. Teukki oli hauska kun meni kapuloille, niine ekana riemastui "kato kiva, jee, täällä on kaveri" heilautti häntää pari kertaa ja sitten totesi "ai mut sori en voi jäädä justkaa kun mulla oli hommia" ja valkkasi oman kapulan ja palautti laukalla minulle:)\

Pitäisi miettiä noita omia huitomisiakin ohjatussa, ruudussa, kiertohypyssä.. Jos jollain pitää mennä suoraan sivulle, jollain taakse päin ja jollain eteen päin.. Ehkä koira oppii toistossa, mutta kai ne voisi olla vähän erilaisetkin. Toistaiseksi olen muistanut, että ohjatussa käsi olisi aika alhaalla kaiken kaikkiaan, ruudussa se voisi olla melko ylhäällä ja kiertohypyssä sitten kaiketi keskellä.. Tätä pitää miettiä..

25.7. Näyttelyssä turistina. Tehtiin pientä kivaa ryhmäkehien laidalla, hanska sattu mukaan. Pakittamista ja kontaktia sivulla kun koirat valui ohi ryhmään. Pikku moka kävi ittelle siinä kattellessa, Eikka oli mukana ja pojat paino hihnassa. Ja sitten Teukki sai hepulin.. Tempaisi niin, että fleksi lähti multa käsistä ja Teukki vetää hirveetä rinkiä häntä länässä, onneks kahden kehän välissä eikä itse kehässä. Ei kuullut eikä nähnyt mitään, kun luuli, että Eino juoksee perässä. Sitten se yks kaks pysähtyi - noin puolen metrin päähän kahdesta raskiksesta ja niiden omistajasta. Onneks oli leppoisat koirat, tai sitten nekään eivät ehtineet tajuta mitä tapahtui. Teuvo ei ainakaan ehtinyt, sen ihme oli ihan korvaamaton kun pysähtyi ja näki ranskikset nenänsä edessä "WTF, mistä nuo tohon tuli, missä Eikka?"

Ja onni on taas oma isi, joka teki meille hienon puisen avohypyn. Päästään treenaamaan kunnolla sitäkin, kun saa kaksi estettä paikoilleen :)



26.7. Otavassa Arton kanssa. Atrsibald on käynyt jo kokeessakin ja saanut hienosti ykköstuloksen, joten ehkä sitä saa houkuteltua treenikamuksi useamminkin. Me mentiin nyt Otavaan, jonnei nurmettuneelle vanhalla urheilukentälle. Tehtiin kiertohyppyä ensin, meni aika hyvin! Osasi mennä rundille hyvin hyppyjen välistä, lähempää stoppasin ja menin kauemmas lähettämään noutoon, hyvin osasi, hypylle vähän siirryin itse niin osasi senkin. Vaan sitten ei osannut enää kiertää. Toisaalta, mietin tässä samaa kuin ohjatussa, onko mitään väliä osaako se sitä toista kertaa tai alusta, jos se osaisi sen aina ensimmäisellä?

Ohjattua, vasen oli ok, muutamia toistoja, oikea ok. Ja miksi vaihdoin taas suuntaan? En tiedä, koska olen hölmö. Tosin se osasi vaihtaa suunnan nyt. Mutta vain kerran. Kun tein oikeaa toisen kerran, alkoi mennä vasemmalle, eikä sitten mitenkään meinannut osata olla menemättä sinne. En tajua mikä aivopieru tässä nyt oli. Tästä eteenpäin en vaihda suuntaa samassa treenissä. Piste. Keskikapulaa ei ollut.

vko 29 perustreeniä

13.7. Muutaman päivän tauko taisi tehdä terää, tai sitten keli oli riittävän viileä, mutta ihan hirrrmunen into oli koiralla kun mentiin kentälle. Palkkasin ekan kerran niin  Teukki veti ihan hirveetä rinkiä pitkin kenttää lelu suussaan. Rundi oli ohjelmassa, ei tainnu ihan joka kerta mennä edes merkin ympäri ja hiekka vaan pölisi kun kurvaili menemään. Ohjattua tuskailtiin taas, keskelle meni että mätkähti. En tajua mikä on tullut, enkä oikein tiedä mitä tälle tekisin.. Saatiin seuraksi Noel ja Eino, ja lauma teinejä jotka pelasi lentopalloa ja möykkäsi radiolla. Noel ei oikein nauttinut tästä, joten jätettiin treeni lyhyeen ja lähdettiin lenkille.

14.7. Kotikentällä taas, ohjattua taas. Ensin vasenta, ja keskelle meni että mätkähti. Korjailtiin se ja tehtiin oikea, se onnistui. Tätä täytyy nyt todella pohtia.. Lt stopit oli ok, olen vain tehnyt nyt niin että heitän lelun sille alakautta. Teen valeheittoja alakautta, palkkaa toisella kädellä jne. Ihan kohtuullisesti menee, olen kyllästynyt tämän treenaamiseen, koska en osaa. Teemana on viime aikoina ollut seuraaminen niin, että häiritsen Teukkia itse lelulla. Piipitän sitä korvan juuressa, annan heilua niin että osuu Teun kylkeen jne, onnistuu tosi hyvin. Mutta sivulle tulo.. Sepä ei ollutkaan niin helppoa kun lelu roikkuu mun vasemmalla ihan Teukin tavoitettavissa. Mutta nyt se alkaa jo onnistua, kovin on vaikea juttu, mutta ehkä tällä jotain saavutetaan. Hauskaa se on ainakin, kiusata pientä viatonta eläintä.

17.7. Emmin ja settereiden kanssa R-kylässä. Uusi evl kiertohyppy. Rundille menee ihan ok esteen ohi, mutta tänään ei onnistunut hyppy. Ei sitten mitenkään päin. Tai no siis, onnistui väärin päin. En tiedä mistä tämä aivopieru kumpuaa, mutta Teukki hyppää hypyn väärään suuntaan. Tänään riippumatta siitä missä minä seison. Lopulta piti ihan lelu laittaa hypyn taa ja hyppyyttää niin helpolla, että saatiin onnistumisia. Joten kaiketi kiertäminen ja hyppy ovat nyt sulautuneet päässä yhdeksi, ja hyppy kierretään ja sitten se hypätään. Tuossa kesti aikansa niin ei tehty sitten muuta kuin kaukoja niin, että Hempu teki takana ruutua. Ei ihan mallikkaasti menny, vähän on unohtunut tuo eka nouseminen ja istumaan se ei meinaa mennäkään jakeluun enää automaattisesti. Tyyli oli kuitenkin mallillaan.

18.7. Landella tuusailtiin vaan vähän mökin pihassa. Ohjattua ja merkkiä, merkki oli tosi hyvä, ohjattu ei. Jotenkin ei vaan kapulat löytynyt, vaikka niitä ei ollut kuin kaksi. Saatiin kuitenkin onnistumisia, se oliko niistä mitään iloa, en usko..

19.7. Tehtiin roadtrip piirinmestaruuskisoihin. Kiva oli katsoa evl:ää ja todeta, että tähän sakkiin oltais sovittu ihan hyvin. Pari parempaa koiraa ja aika keskitasoista loput. Vähän höntsäiltiin siinä sivussa, pakkia ja sivuja. Siinä oli joku kuntosali, minkä ovi oli auki, ja Teukkia vähän epäilytti se metallinen kolina mitä sieltä kuului. Tuo on kyllä meidän äänihirviö - metallinen kolina. Varmaan edelleen peruja siitä kun kaadoin sen Savicin häkin Teukin päälle. Häkit ei enää niin ahdista, niihin totuteltiin, mutta kyllä siitä jotain merkkejä jäi. Noh, kaikilla on demoninsa taisteltavana..

Illalla käytiin vielä kotikentällä treenaamassa. Ohjatun kanssa on nyt suunnitelma, ei varmaan hääppöinen mutta suunnitelma. Otan yhtä suuntaan aina useamman putkeen, en edes koita vaihdella. Laitan kapulat hieman kauemmas toisistaan. Mun ajatus olisi, että jos se oppii etsimään sitä vielä enemmän oikealta, niin se oikeasti oikean puoleisin sattuu silmään ekana ennemmin kuin keskimmäinen. Kaveri sanoi, ettei ole kuullut että kukaan tekisi niin. Nyt kuulit :D Minusta on kiva kokeilla itse. Jotenkin ajattelin, että jos tuon lähemmäs oikeaa kapulaa, niin koira oppii etsimään sitä lähempää. Teukki osin kääntyy tiettyyn suuntaan, mutta isolta osin se myös katsoo missä se kapula on. En tiedä miten siihen vaikuttaisin, muuta kuin että oppisi katsomaan oikeasta paikasta. Jos kapulat on lähempänä, niin se etsisi sitä lähempää, ja jos se on kauempana, niin se helpommin etsisi kauimmaista kapulaa, eiks? En tiedä. Teen nyt joka tapauksessa näin. Oli miten oli, ensimmäisenä meni keskikapulalle, joten sekin ehkä poistetaan hetkeksi yhtälöstä. Ollaan mietitty josko mentäisiin uusien sääntöjen voittajaankin, ja siellähän ei ole kuin kaksi kapulaa, joten ei siitä tässä välissä ole kuin etua.

FI MVA

Kävihän siinä niin, että pikkupoika sai säälisertit. Ollaan oltu hyvään aikaan kehässä, kun ei kilpailua sertistä ole juurikaan ollut. 11.7. Nastolassa oltiin kelpo kepon, isäni, kanssa liikenteessä ja Teukki sai kolmannen sertinsä.

Vähän äksöniäkin nähtiin kun edellisen rodun koirista yksi karkasi, kiva junnu sakemanniuros, joka onnekseen ei alkanut pullistella kellekään. Säikähdin vaan kamalasti ja survoin Teukin pikimmiten häkkiin "turvaan". Koira sinkoili hetken ennen kuin omistaja  sai sen kiinni. Seuraavassa rodussa yksi teki oikein kunnon plurut kehään, kesken arvostelun sanelun. Tyylikästä.

Yhteen näyttelyyn parin viikon päähän ollaan ilmoittauduttu, käydään se nyt vielä kun kerran on maksettu. Sitten alkaa piiitkä tauko. Meillä on Elbsin kanssa vaan lyöty kättä päälle, että jos Hevi saa TK2 koularin, niin Teukki lähtee metsästämään cacibeja. Oi voi.. Onneksi aikataulusta ei ollut puhetta, ja onneks uutta avointa luokkaa kuvataan usein "piiitkä ja vaikea".. Nyt sopii vain miettiä miten karva kevenee vai keveneekö..


Ristiina KR 19.7.2014 PU3 SERT Martha Kipps

Iitti R 30.5.2015 PU2 SERT Marianne Holm

Nastola R 11.7.2015 PU2 SERT Pirjo Aaltonen

Ja vielä se "ylimääräinen" näyttely:

Luumäki R 2.8.2015 PU1 VSP


sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Vko.27 Hotti, hotimpi, hottis.. ällöttävän kuuma.

28. Kuuman päivän iltalenkki yhtärin pihalle. Vähän puolitehoinen treeni, mutta tulipahan tehtyä. Oli tarkoitus testata ohjattu, Helen&Co lähti mukaan ja Helen liikkuroi ekan tunnarin. Oikea ensin, katsoi keskimmäistä mutta toi oikean. Vasen perään ja meni keskelle. Olin laittanut kapulat niin ahtaaseen paikkaan kun keksin, vasen oli ihan semmosen ison minkä-lie-raka-kama-lavan ja siirtolavan vieressä. En tiedä oliko vaikeus kun oli toinen suunta, vai siinä että oli kamojen vieressä. Kuumakin oli.. Sitten vähän leikittiin seuraamista, ei oikein mitään suunnitelmaa, vähän turhanpäiväistä reeniä.

Eikkakin jaksaa jo kävellä treenaamaan. Ja nätisti käveleekin.
29. Rouhialassa pikkuiltatreeni. Tötsän kiertoa ja eteen lähettämistä. Tötsä on tosi väljä, lähetin läheltä ja palkkasin Teukin oikealle tötsän taa heti kun oli taittumassa kierros. Tiiviiksi meni, mitenhän pysyis tiiviinä.. Eteen lähettämistä, vähän hakusessa, mutta lelullehan me vasta juostaan vaan. Teuvo näyttää sille, ettei tajua mitä tekee kun ei tee oikein mitään. 

1.7. Se olis sitten jo heinäkuu. Pyörällä töissä, mukava pilvinen keli. Emmin kanssa treffit Lähemälle, ja kas kun somasti alkoi aurinko paistaa illalla.. Saatiin häiriöksi joku humalainen koiranulkoiluttaja, teki mieli sanoa että lähtee matkoihinsa, sen verran ärsytti se tyyppi, mutta ajattelin, että harvoin sitä näin hyvää häiriötä saa. Olkoot, onneks uskoi kuitenkin hyvin, ettei meidän koiria saa tervehtiä. Jäi itsekin treenaamaan siihen sivuun :D Luovutti lopulta, kun ei saanut meiltä oikein vastakaikua jutuille. Ei voinut saada, kun ei saatu mitään selvään mitä se puhui..

Tehtiin ensin seuraamista. Lelu roikkui mun vasemmassa kädessä, piipitin ja heilutin sitä ja ai että oli vaikeaa Teukin pitää pää paikoillaan. Ihan kekkasessa vika suuntaan. Mutta alkoi se honata, paikalla käännöksiä lelua piipittäen jne. Hyvin meni. Eteen lähettämistä, meni paremmin kuin taannoin, alkaa olla joku mielikuva siitä mitä ehkä tekee. Jokunen tyhjään lähetys ja lelu perässä, enimmäkseen vain lelulle.

Paikkamakuu Hempun kanssa, Hempulla on hau-ongelma, joka ei tullut esiin. Teukin kanssa jätettiin etäpalkka, harjoiteltiin kehään meno, makuu oli oikein hyvä mitä nyt oli kattellu Hempua ja kaihoisasti heilutellut häntää. Palkalle meno ihan ok.

Lopuks lt-stoppeja. Päätin että heitän vaan lelua, alakautta ja samalla käsky. Kas kun sieltähän tupsahteli ihan super stoppeja. Välillä valeheitto ja stoppi hyvä, välillä pelkällä kädellä valeheitto ja lelu perään, kaikki stopit oli hyviä.

2.7. On ollut vähän kuumempaa.. Ei meinaa Teukki jaksaa. Iltalenkillä kuitenkin vähän luoksetuloja, innostuin niin kun sain kunnolla toimimaan viimeeks. Ja toimi edelleen. Pelkkää luoksetuloa, muutamat stopit ja muutama maasta sivulle tulo, se on ollut erityisen hidas viime aikoina.

3-4.7.  *itun kuuma. Ei voi treenata. Käytiin iltalenkillä pyöräilemässä, sitä voi tehdä vaikka menis vähän laahustamiseksi. Hyvin tsemppasi, ei siis mitään himopyöräilyä, vaan rauhallinen lenkki illalla yhdentoista aikaan. Josko tuohon siedättyy tuohon kuumaan, tai sitten ei, en tiedä..

5. Aamutreenit Rouhialassa. Mukavan viileän oloinen päivä, mutta aamukahvia hörppiessä aurinko ehti pullahtaa esiin.. Lämmintä oli, mutta ei nyt ihan tuskakuuma. Lt-stoppeja. Nyt saatiin mukaan joku huonokin, mutta olin itte skarppina ja oijoijoit ja uudelleen, onnistui loput taas. Ihanaa kun aina tulee laukalla vaikka kuin stoppailisi. Josko tää tästä, pieni toivoinkipinä on herännyt. Ohjattua hieman haasteellisemmassa maastossa, oli puuta ja käpyä ja lipputankoa ja keppiä ja kaikkea meidän "kentällä". Taas vein kapulan ihan seinän viereen, karkasi vasemmalle mun katseesta, annoin mennä kun tuota olen halunnutkin, että ajattelisi suuntaa jo kun käännän pään. Palautus vaan kusi kun joku mummo hiippaili takana ja sitä piti katsella. Tiputti kapulan. Uusiks ja hyvä oli! Oikeakin onnistui sinänsä hyvin, joku paksu keppi vaan vei huomion matkalla ja palautus tuli ravilla. Alkoilla aikamoisen kuuma.. Uudestaan sekin, ja nyt onnistui ihan ok, palkkasin matkalla ettei tiputa raville kuuman takia.

Ai mikä este? Ai missä ei saa olla? Mikä nurmi?
Lopuks seuraamista, patukka roikkui vasurissa ja pidin niin, että kosketti Teukin kylkiä ja päätä. Hyvin tsemppasi, selkeesti päässy jyvälle hommasta, kun oikein tunsin miten se vastusti patukkaa, reipas pieni. Sen lisäksi Teukilla oli jo kamalan kuuma, ja tosi reippaasti seurasi.

**************************************

Kuumalla on kyllä kiva olla omalla pihalla :) Aika hyvään kuntoon oon sen saanut, ajattelin ensin ettei sitä voi tänä kesänä vielä edes käyttää. Ehkä sitä pitää paikata tilkku kerrallaan vielä useampi kohta, mutta pahimmat savikummut on nyt poissa, ja tuota voi ihan nurmikoksi kutsua. Itikatkin ovat pysytelleet poissa, ilmeisesti liian kuuma tai liian tuulista. Ei haittaa meitä, pihalla on kiva oleilla ja kohta on epämuodostuneita mansikoita, perunat kasvaa mukavasti, lomaan mennessä pitäis olla hernettä ja porkkanaakin :) Ja pikkujannut diggaa! Mun uusi harrastus on tuo koukuttava kuutio.. Pirulainen.. Perhana.. Kyllä minä sen vielä kasaan..

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Fillarointia ja perustreeniä vko 26

Alkuviikosta ei treenattu lainkaan, osin en ehtinyt, osin en jaksanut, osin ei huvittanut. Ollaan pyöräilty taas aika paljon, maanantaina hilpastiin pitkän työpäivän päälle 8km fillarilla. Aika kuuma oli, mutta hyvin Teu jaksoi pinnistellä. Ajattelin jo, että sillä alkaa olla liian kuuma, mutta sitten tuli pätkä missä pysty laskee irti ja se lähtikin ihan uudella riemulla juoksemaan. Taitaa hihna uuvuttaa sitä vaan. Hauskaa on kyllä pyöräily, ollaan opeteltu "oikea" ja "vasen", "vaihto" on hieman vaikea vielä liikkeessä, käskyllä on tarkoitus vaihtaa etukautta pyörän sivulta toiselle. "Eteen" ollaan otettu uutena käyttöön nyt, josko meidän agiura saa joskus tuulta purjeisiin niin osataan sitten sekin. "Oota" on myös käytössä, harmillisesti muistuttaa käskyä "oikea" ja joskus risteyksessä kun sanon Teukille "oota" niin ottaa ja suihkasee oikealle.. Teukki on flexissä kun pyöräillään, paljon menee edellä mutta kulkee myös oma-aloitteisesti ihan pyörän vieressä, ihan pyörän vieressä, ja hirvittävän hienosti lukee pyörän liikkeita ja kääntyy minne pyörä kääntyy :)

25.6. Kimppatreeni Helenin kanssa. Ajattelin, että teen liikkuroituna jotain, ja kun kasailin kehää niin päätin, että otetaan revanssi Arsen kokeesta, tehdään samat liikkeet samassa järjestyksessä. Eikka teki ensin ruutua, ja Teukki odotteli autossa. Pieni leikki, lelu "jemmaan" ja hommiin. Tunnari, ihan huipusti. Vähän liikaa iloa palautuksessa.. Olin varma, että toi väärän kun otti ekan mikä nenään sattui, mutta minkäs teet kun ekana nenään sattui oma. Kiltti pieni.

Metalli, vähän liikaa iloa taas, meni ensin huolimattomasti kapulalle, eikä se osunut suuhun, joten otti uudelleen. Muuten hieno ja nopea. Hyppynoudossa Helen kävi nostamassa kapulankin pystyyn, eikä teettänyt mitään ongelmaa Teukille. Ei ottanut suoraan suuhun kylläkään, vaan kaatoi kapulan ja otti sitten.

Kaket, hienosti teki. Onnekkaasti saatiin muutaman kymmenen metrin päähän roska-auto tyhjentämään alueen kierrätyspistettä, isoja metallisia roskiksia ja meteli oli kamala. Yksi tuplakäsky kun Teukki katseli taakseen. Näitä täytyy treenata, että kakejen aikana seläntakana tapahtuu jotain. Ehkä kuitenkin jotain vähän hiljaisempaa.. Kaamee meteli. Hyvä kun kuulin itseni.

Seuraamisesta en pitänyt, jätätti ja teki huonoja perusasentoja ja yhden todella hitaan asennon. Roska-auto siellä tuusaili edelleen, välillä piti tosi kovaa ääntä. Seuraamisen jälkeen lt, odotettiin pieni hetki aloitusta, kun auto piti tosi kovaa mekkalaa, en kuullu ittekään mitään. Teukkia vähän huolestutti, ei pelännyt, mutta oli kyllä kiinni tässä häiriössä. Enkä ihmettele, metallisten isojen roskisten kannet ilmeisesti paukkui kun niitä kippailtiin, tosi kovia ääniä. Lt ei ollut mikään erikoinen, pysähtyi juu ja meni maahan juu, laukalla vikaa pätkää vaille kaikki. Surkea kuitenkin, oikeen ahistaa tehdä tätä kun en ole osannut opettaa.

Istuminen oli ok, kuulemma oli hieman miettinyt mikä asento se nyt oli. Ruutu vikana, siitä nurkasta minne palkka oli jätetty. Ja sinnehän se taas haaveili. Komensin Teukkia KESKITY, ja topistuikin siitä. Pitäis enemmänkin muistaa käskyttää tuota, ja kehua kun uskoo. Ruutuun ei tuntunut katsovan, vaan yhtä ylimääräistä merkkiä joka oli kentällä. Mutta meni kuitenkin ruutuun, ihan vasempaan laitaan. Olisi ollut ruudussa heti, mutta korjasin silti, hyvin osasi korjata paikkaa. Luoksetulo ruudusta oli epäsiisti, tuli aika väljästi ja seurasi huonosti.

Tuomarin kättelyt ja yhdessä palkalle. Kaiken se teki, olisi varmaan ollut ykkönen tämäkin. Kummasti sekä alavireisyyden että ylivireisyyden ongelmia.. Jossain se tapasapaino on. Antoi kuitenkin toivoa, että ehkä tämä tästä! Ihan kuin alkais olla hyviä nämä useamman liikkeen sarjat etäpalkalla. Saan nyt ainakin kuvitella niin.

Tehtiin ruutua vielä pienen tauon jälkeen, olin kasanntu kaksi ruutua ja niiden keskellä merkki. Eka meni ihan ok, sen jälkeen toinen oli tosi vaikea. Vaikeaa oli myös saada ajatukset merkkiin kun kerran oli käynyt ruudussa. Eka oli oikealle, meni hyvin, toinen vasemmalle, ei mennyt mihinkään. Kummaa miten hankalaa vaikka oli jo käynyt ruudussa ja tiesi missä ne on.

Kokeiltiin vähän myös uutta liikettä, kun oli hyppykin mukana. Rundi on kovin väljä, pitää keskittyä sen tiivistämiseen. Ei osannut noutaa kovin hyvin kun kapula oli niin sivussa, tukkakin oli huonosti niin epäilin ettei myöskään nähnyt kunnolla. Kyllä siitä jotain tulee.. Vähän hakusessa jotenkin opettaminen, kun tuntuu ihan kuvitteelliselta koko liike..

26.6. Piti oikein taas pakottaa itsensä treenaamaan. Jotenkin ei napannu, mutta sitten oli taas kuitenkin hitsin kivaa. Mentiin Urpolaan, beach wolley pelaajia ihan kivasti vieressä, mopoja meni kentän poikki muutamia. Pitäis keksiä häirökkäämpiä paikkoja, mutta en oikein tiedä missä voisi huoletta olla koiran kanssa mutta meteliä yli ympärillä?

Tein ruudun keskelle kenttää, ja siirsin merkkiä aina ruudun eri sivuille. Ekalle merkille ei meinannut löytää. Vaikka psyykkasin sitä merkille, niin näki vain ruudun, ja lähti sitä kohti. Pysäytin ja kävin näyttämässä merkin, ei meinannu silti löytää. Maassa oli jotain isoja roskia, tupakka-aski ym, ja jostain syystä Teukin huomio kiinnittyi niihin. Vein Teukin sitten merkille ja kehui ja aloitettiin alusta. Merkki löytyi ja ruutukin löytyi. Vaihdoin merkin seuraavalle sivulle, ja merkki oli nyt helppo. Mutta ruutu ei. Samassa kohdassa, sama ruutu, uudesta suunnasta lähetys ja ei löydy ei. Piti näyttää. Sitten toisesta suunnasta samalle merkille ja samaan ruutuun, tämä onnistui. Sitten merkki taas uudelle sivulle ruutua ja taas oli yhtä vaikeaa, piti käydä ihan näyttämässä ruutu. Toinen kerta samasta suunnasta ja sitten löytyi kyllä. Kummaa miten pirun vaikeaa se onkaan.

Oli aika lämmin niin oli pakko lopettaa tuo juoksentelu, alkoi hyytyä ihan selvästi jo. Pieni paussi ja vähän rauhallisempiin hommiin. Päätin ottaa kakeja niin, että beachwolley pelit meni ihan Teukin selän takana. Ei sit viittiny ees vilkasta, vaikka oikein odotin että kurkkiiko se pelaajia. Tein vain yhtä - kahta vaihtoa, mutta odotutin tosi kauan seuraavaan käskyä. Kerran se arvaili, että josko voisi jo nousta ja teki seisomisen ihan oma-aloitteisesti. Kerran sotki taas lig ja rok, osasin tosin korjata istumasta maahan lig-käskyllä, mutta ei kyllä tekniikka pelannut yhtään. Yleensä kun tekee tämän virheen, että käy seisomasta istumaan eikä maahan, niin jää tähän virheeseen kiinni ja toistaa sitä koko ajan, ei osaa korjata. Nyt osasi, otin uudelleen perään ja teki ihan oikein. Mietin olisko tuo helpottanut, kun opetin istumasta maahan lig käskyllä myös, erottaisko se ne paremmin vai oliko kenties sattumaa.. Aika näyttää.

Pieni paussi ja pitkä seuraaminen. Tarkoituksella, halusin tietää tsemppaako se kun on jo alla vaikka mitä hommia ja vähän uuvuttaa. Aika hyvin seurasi, ei mitään merkittäviä virheitä, vähän jätätti välillä mutta korjasi kehoituksesta. Taisin kävellä hitaan vähän liian hitaasti, siinä teki jätätykset. Ihan hyvä fiilis jäi, vaikka koira ei oikein osannut mitään.

Se oli niin hauska kun kellui makuullaan ja joen virta keikutteli bebaa ja häntää.
27. Lauantaina oli kamala ukkonen iltapäivällä, mietin vähän miten meidän suunnitellu pyörälenkin käy.. Vähän ylitöitä ja niin ehti mennä ohi, ehti kyllä alkaa vähän paistaakin, pelkäsin vähän että on liian kuuma. Mutta hyvin jaksoi, juomiset mukaan ja menoksi. Luovuin matkalla haaveesta pitää Teu kuivana ja laskin sen jokeen juomaan. Se kun ei voi vain juoda luonnonvesistä, vaan sen pitää maata ja juoda. Viileeneepähän samalla. 10km tuli mittariin tällä kertaa, piti vähän katkaista lenkkiä kun alkoi jyristä, enkä itse oikeen ollut innokas kastumaan.. Vähän se ehti ripottaa, mutta ehdittin kotiin ennen kaatosadetta.

Lenkin jälkeen Teukki rallitteli fudis suussa omalla pihalla ja vielä illalla kanteli lelua ja ehdotteli leikkiä, joten päätin ottaa pienen pihatreenin. Olin muistellut viehettä tällä viikolla ja löysinkin sen vihdoin, ajattelin, että josko siinä olisi meille keinot lt-stopin opetteluun. Teukki ihan ihan pöpinä vieheleluun, ei mainnnut tulla yhtään mitään koko hommasta kun oli niin kierroksilla aluksi. Ja lopuksikin. Mutta kyllä siihen joku tolkku löytyi. Pitää vähän opetella tuota, meinasin vähän näyttää vaaralliselta aika ajoin kun toveri loikkii vieheen perässä ihan miten sattuu. Viehe menee aika ylhäällä, ja kun stoppaa hyvin, saa naksun ja viehe tulee alas ja tavoitettaviin. Hyviä stoppeja kuitenkin tuli, naksuttimen otin kaveriksi, että saan hyvin merkittyä pysähtymisen, ja ainakin nyt tämä eka harjoitus meni mun mielestä tosi kivasti. Koirakin on vielä ehjä. Seuraavalle kerralle kyllä lämmitellään vähän ensin, en muistanu että se noin kahjo on vieheen kanssa..

Juhannusviikon treeniä

15.6. Lähemäki. Pikainen iltatreeni, ensin vain rundia. Kaameen kaarroksen tekee tötsän takana, tuntu ettei auttanut munkaan siirtyminen, että olisi tiivistynyt. Nyt oli matkaa ainakin se 20m, pitänee ottaa lähempää nyt ja tiivistää se kierto ennen kuin menee kauemmas. Ohjattua, onnistu tosi hyvin. Ulkona se onnistuu aika suurella prosentilla. Kaikki merkille menot ok, merkki ehkä joskus vähän väljä. Pitää muistaa kiinnittää tähän huomiota. Vasen ensin pari kertaa, palkka merkiltä ja oikeaa sitten pari kertaa, kaikki ok.

16.6. Emolan kotikenttä. Pika iltatreeni. Ensin liikkeitä putkeen, seuraaminen, istuminen, lt ja kaket. Kaikki hyvin ok, paitti luoksetulon stoppi tieten. Annoin suullisen ja käsimerkin, ja annoin sitten taas väärän käsimerkin. Koittais muistaa blondi ajatella edes vähän.. Kakeissa ei sotkenut mitään, istuminen oli ihan ok, ja seuruu oli enemmäkseet tosi hyvä. Lelu oli jätettä "jemmaan", ei häirinnyt suorittamista. Ruudun oli kyhänny heti ens alkuun, typerästi kohti aurinkoa joutu juoksemaan, häiritsi mun silmää tosi paljon, mutta ajattelin, että antaa olla. Ekan kerran Teu meni aika mutkan kautta ruutuun, mutta meni kuitenkin. Jatkossa oli ihan helppo juttu. Merkkiä alkoi jättää vähän vajaaksi, käskin aina uudelleen ja kehui ja otin alusta. Kumma kun kerran heittää lelun ni alkaa heti ennakoida sitä.

17.6. Vain vähän seuraamista lenkillä. Teemana pysähtymiset. Tajusin viimein, miten mun pitää pysähtyä, että stoppi on Teukiltakin hyvä. Miten en oo muistanut ajatella aiemmin.. Aina vasen jalkaa pysähtyy ensin ja oikea tulee viereen. Ja kaikki stopit oli tosi nättejä. Myös juoksusta. Palloleikkiä palkkana, satunnaisia iltakävelijöitä ja rääkyviä lintuja häiriönä.

20.6. Landella. Ollaan oltu laiskoja ja seurattu vaan MM-kisojen livestreamia.. Vähän yritin puuhastella välissä, mutta eihän siitä mitä tullu. Teukki ei osaa tänään mitään. Kakeja yritin keppipalkalla, ei osaa mennä seisomasta maahan. Ei mitenkään. Ei sitten ollenkaan. Hermo meinas jo alkaa menemään, ja piti ihan kunnolla keskittyä ettei mene hermo. Mitähän sitä pitäis tuossa oikein tehdä.. Nyt kävin aina korjaamassa ja auton lähempää kunnolla ja kehuin kun teki oikein. Sitten otin vähän matkaa ja kokeilin uudelleen. Toistin saman varmaan sen seitsemän kertaa, ja ei osaa. Ei kerta kaikkiaan. Tein kaket sitten lopuksi niin, ettei tullut seiso-maahan siirtymää vaan se seiso istu mitä se koko ajan tarjosi. Todella ärsyttävää.

Teukki on ihan pöpinä vesiletkuun ja painepesuriin. Syöksyy veden kimppuun ja jahtaa juoksevaa vettä, huutaen koko ajan. Ihan kuin joku raivopäinen hullu. Iloinen raivopäinen hullu. Hyviä malttiharjoituksia tuli kun pesin auton mattoja, enkä voinut sitä pesuaineeseen laskea läträämään. Kyllä oli kova paikka pienelle koiralle. Kuinkahan monta käskyä se vaati.. Aika monta. Mutta pysyi se poissa.

Illalla ajattelin tehdä muutaman liikkeen putkeen iltaruoalla. Viimeeksikin täällä onnistu ihan sika hyvin, ruoka houkutti ja intoa oli, ja nytkin tuntui olevan kova nälkä. Ruoka kuppiin ja "jemmaan". Tunnari, istuminen ja ruutu valittu liikkeiksi. Ja mun koira ei osannut taas mitään! Tunnarin haki, mutta tiputti kun toi sivulle. Kehoitin nostamaan ja nostikin, ja tiputti uudelleen. Kolmannella onnistuin ottamaan tunnarista kiinni ja sitten tiukenti otettaan. Istumisen teki ihan ok. Ruutuun lähetyksessä sinkosi kohti palkkaa. Maltti riitti siihen, että pysähtyi käskystä, näytin ruudun ja jatkoin lähetystä, löyti ruutuun mutta meni taas ihan vasempaan laitaan. Otin kokonaan uusiksi. Onnistui kohtuudella. Sitten mentiin yhdessä palkalle, sain kontaktin helposti ja sitten pääsi syömään.

Voi kröbö. Todella ärsyttävää.

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Höpökivaa alkukesässä

Ollut niin kiireistä, ettei kone eikä tv ole ollut auki moneen viikkoon! Ajattelen kyllä, että elämä on aina parempaa mitä vähemmän viettää aikaa tv:n ja tietokoneen ääressä, mutta kyllä tätä treenipäivistä pitäisi saada päivitettyä.. Harjoiteltu ollaan, vähän vähemmän ehkä kuin yleensä, noin 3-6 treeniä viikossa. Yleistilanne hyvä, huolestuttaa kyllä EVL kovasti. Ei niinkään liikkeitten osaamisen kannalta, vaan kehätoiminnan kannalta..

Minä aloitin koulun ja se tulnee hetkellisesti häiritsemään treenaamista jossain vaiheessa. Kurssit pyöri toukokuussa ja tulnee taas syksyllä, ja sekin haittaa treenaamista. Kesällä lienee niin kuuma, että sekin tulnee haittaamaan treenaamista, on haitannut jo.. On tässä nyt yritetty treenata kuitenkin, vain parin kolmen päivän taukoja on tullut siellä täällä, eli aika normaalia viikkotahtia ollaan pystytty menemään. Vähän lyhempiä treenejä jos on ollut kuuma päivä.

Harmittaa, mutta pitää antaa itsellekin anteeksi, ei kaikkea vaan voi ehtiä. Jos olisi joku "muutu aamuihmiseksi" nappi niin ostaisin heti, tartteis vuorokauteen pari tuntia lisää, aamussa niitä olis pääsis sängystä ylös..

Kahdessa näyttelyssä ollaan käyty. Molemmista niiiin hyvä mahdollisuudet saada serti, mun päässä siis, ja sitten ei saanut toisesta edes SA:ta.. :D Nooh, seuraavalla viikolla heti uusi yritys Iitissä. Mainitsin ennen kehää 1/4 tutulle kasvattajalle, että tarvittais nyt pari säälisertiä, kun en jaksais rampata näyttelyissä, niin sääliserti me sitten saatiin! Ehkä ei ihan niin säälikään, kyllä tuntui Teukista pitävän kovasti. Raajakorkeutta toivoi, että kun vain muutaman sentin olisi korkeampi. Sitä se sanoi se kasvattajakin kenen kanssa juttelin - muutama sentti lisää niin ei tartteis säälisertejä kaipailla.. Pieni on kaunista, minun mielestä ainakin ♥
Sertimies Ristiinassa. Omistaja sai kotimatkalla jäätelöpalkinnon. Teukki sai seistä pönöttää ja katsoa kun toinen koira ui.
Haminassa tähyiltiin, josko sertiä olis näkynyt, se oli jossain kaukaisuudessa täysin tavoittamattomissa..
Mulla oli viikko lomaa ja landeiltiin alkuu ja sitten pinkaistiin reissun päälle. Retkelläkin ehätettiin käymään, Neitvuorella pieni pennunkestävä patikointi.
Helen Habte tarkkana kameran takana, allekirjoittanut koirakuiskaajana.
Toko SM:ssä pyörähdettiin turisteina, oli mukava nähdä taitavia koiria. Vähän tuli inspistä taas itsellekin, jotenkin sitä ajatteli, että kyllähän nyt myökin tähän pystytään! Joskus siellä siis, ainakin kovin toivoisin niin. Kunhan ihan yks tai kaks asiaa saadaan kuntoon..... Teukki ei paljoa vkl aikana treenannut, torstaina Lah(d)essa oltiin katsomassa serkun aksatreeniä ja otettiin hieman sivussa kaukoja ja seuraamista. Muutamat kaken tyngät hotelli Herbertin pihassa, uutta leluakin piti testata. Koska siis tarvittiinhan me todella kaksikin uutta lelua. Niinpä niin.. Ja sunnuntaina treenattiin vähän koepaikalla ennen kotiin lähtöä, tein merkkiä joka oli loistava ja kaket kaukaa kokonaisena liikkeenä, sekin meni aivan loistavasti. Hyvin syttyi hommiinkin, vaikka lähtökohta oli tämä:
Se näyttää jokseenkin onnelliselta nukkuessaan, eikö?
Ihan puhki jo neljän päivän reissaamisesta ja toisen koirien kotona yöpymisestä, ja leikkimisestä ja pitkistä lenkeistä ja autossa istumisesta. Jälki-istuntoon joutui Teukki kun nukkui kesken opetusohjelman.

Pari kertaa ollaan aksailtukin, tiedä vaikka innostuisi siitä. Teukki vaikuttais pitävän kovasti, katsotaan minne tämä polku vie. Varmaan yhtä pitkälle kun jäljen teko. Khöhöm..


Longer time no see: iltakoe Arsessa oli arsesta..

Kerrataampa nyt ensin toinen VOI-koe, kun on nippa nappa muistissa. Kenraalihajoitukset meni viimeistä vaille aivan mahtavasti, tiistaina oli vielä tosi luottavainen mieli, kaikkia liikkeitä tein. Ja sitten keskiviikkoiltana ei pieni löydä ruutuun lainkaan vaan menee luoksetulon aloituspaikalle. Voi elämä. Koitin vain uskoa, että se oli taas poikkeus, eikä niin käy kokeessa..

Pieksämäen iltakoe 11.6 ja luokka alkoi vasta 19.45 ja oli hieman aikataulusta myöhässäkin. Menin yksin ja olin suunnitelllut mielestäni hyvin, miten kokeessa teen valmistelut. Ei toiminut.. Ensin Teukkia lenkille, sitten autoon. Sitten odottelemaan luokan alkua, oltiin toisessa paikkamakuuryhmässä. Leikki ennen makuuta, kehäänmeno onnistui yllättävän hyvin, vaikka oli tytöt molemmin puolin. Aloitus meni hyvin, makuu meni hyvin, ei ollut lepuuttanut päätäänkään vaan maannut kuulemma tosi hyvin ja skarppina. Varmaan kun oli ohjelmaa, viereinen koira oli piipittänyt lähes taukoamatta. Tarvitsi toisen käskyn perusasentoon... Mokomakin..

Kymmenen koirakkoa, oltiin tokavikoja. Teukki siis autoon odottelemaan. Viilennysmanttelin kanssa, ehkä vähän hätävarjelun liioittelua, ei ollu meinaan kovin lämmin ilta, ehkä Teu olikin siksi "jäässä"? Ennen omaa vuoroa kävin ottamassa pari lt-stoppia, Teukki oli ihan liekeissä ja stopit oli tosi hyvät. Liikejärjestys oli vaihdettu melko hankalaksi, ehkä Teukilla oli liian suuri odotus jollekin muulle kuin tunnarille heti ensi alkuun.. Jätin palkan "jemmaan", niinkuin treeneissäkin, lopuksi jätin vielä Teuvon rakastamat hanskat jemmaan koska tunnari oli ekana eikä hanskoja olis voinu pitää kuitenkaan. Se taisi olla virhe se..

Tunnari meni vielä ihan ok, ysi siitä. Hyppynouto toisena, meidän etäpalkkaa kohti.. Teukki oli vähän kuutamolla, olis voinu kovemminkin käskeä keskittymään, hyppy käsky kun tuli niin Teu sinkas kohti palkkaa! "OIJOI" ja uusi hyppykäsky, sain sen esteen yli. Toinen ongelma olikin sitten noutokapula, jonka onnekkaasti heitin pystyyn. Suurilaipallinen ohjatun kapula, ja vaikka ollaan reenattu pystykapuloita, niin taisi olla liikaa laippaa siihen mielentilaan, eikä Teu osannut ottaa kapulaa. Menin auttamaan ja hyppyytin takaisin, nolla tästä sähellyksestä.

Kaket tähän väliin, niin hyvin alkoi ja menikin muuten, mutta sotki rok ja lig. Tällä kertaa niin, että teki rok kun piti tehdä lig, eli istui seiso-maahan siirron. Käskin sitten uudelleen lig, ja se meni istumasta maahan lig käskyllä niin, että etujalat pysyi paikoillaan ja takapää valui taakse. Ikinä olla tehty näin, onneksi teki nyt. Myöhemmin kuin kokeilin niin ei kyllä osannut korjata lig-käskyllä mitään. Tosi hieno seiso-istu oli, ja muutenkin kaukot oli tosi hyvät. Treeneissä ole sotkenut taas aikoihin käskyjä, jostain se aina tupsahtaa kokeeseen.

Metalli meni suht ok, todella hidas. Luoksetulolle juoksin kun oli pidempi siirtymä, Teukki päästi vähän ääntä kun ollaan sekoiltu treeneissä yhdessä juoksentelemalla. Ei hyvä, mutta tuomari ei vielä huomauttanut. Lt alkoi ihan hyvin, oli aika hidas. Laukalla tuli kaksi ekaa väliä kuitenkin, hitaasti niin että pystyi pysähtymäänkin. Vika väli oli kipittelyä. Todella ärsyttävää. Liikkeestä istuminen oli kaiketi vähän hidas, muuten ok. Mukavasti välissä tuo istuminen, niin luotin vahvasti että Teukki menee ruutuun. Ja menihän se. Olin jo alussa kyllä katsonut, että lt oli mukavasi hallin seinän vieressä punaisilla merkeillä, ja ruutu kaukana keskellä pihaa keltaisella nauhalla ja oransseilla merkeillä. Meni aika hitaasti, helpotti tarkempaa stoppia ja lt oli hyvä myös, oletettavasti laukalla tuli.

Suorituksen jälkeen leikittyämme vein Teukin taas autoon ja ajattelin mielessäni, miten helpottavaa on kun ykkösputki katkesi. Nyt en enää voi tehdä itselleni paineita turhaan, eihän meiltä kukaan muu odota mitään, minä itse odotan meiltä "liikaa". Vaikka kuin ajattelen, että menemme vain näyttämään mitä osataa, hyvällä fiiliksellä, ei välitä tuloksella, niin jännitän silti ihan pirusti. Olen alkanut uskoa, että se on mun jännitys myös mikä koetta pilaa. Tätä täytyy edelleen pähkäillä...

Joku kysyi minulta kehän jälkeen miten meni ja vastasin kutakuinkin "ihan tosi surkeesti, Teukki oli ihan kiinni etäpalkassa, ja jotenkin ihan kuutamolla ja vielä nollattiin hyppynouto, ihan käteen meni". Ykkös tulos ja oltiin toisia.. Hupsista. 259p että ei tuolla ykkösellä juhlita, mutta sinänsä positiivista että kymmenestä koirasta vain viisi sai tuloksen, ja niistä vain kaksi oli ykkösiä. En silti muuta mielipidettäni miten meni, ihan käteen meni. Todallakin alkaa huolestuttaa EVL.. Eikä tästä kokeesta ole videotakaan
Ja kotona oltiin puolen kahdentoista aikaan. Seuraavana aamuna nukuin pommiin ja heräsin 9.14. Vaan 9.37. olin töissä ja kauppakin aukesi ajallaan. Vähän rankkaa tuo koko päivän jännittäminen, ei taida iltakokeet kuitenkaan sopia meille...
.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Long time no see

Hiljaiseloa  vietelty, oma saikku ja kurssit vienyt aikaa ja kykyä sen verran, että on blogi ja enempi treenaaminen ollut tauolla. Yritetty kyllä treenata, ja treenattukin useampi kerta viikossa, pikkuhiljaa pystyy taas enemmän ja enemmän tekemään. Tarkoitushan olikin tehdä lyhyempiä treenejä useammin, niin se on nyt toteutunut. Oman taloyhtiön piha myös korkattu treenikäyttöön, saa nähdä tuleeko sanomista. Ja se perus päiväkirjamalli taitaisi kuitenkin sopia meille paremmpin kuin tämä koneella naputtelu..

Ollaan myös laitettu pihaa kuntoon, paljon tekemistä kun oli niin kamalassa kunnossa, vaikkei ny mikään plantaasi olekaan.. Kissinpojat pääsee nyt ulos myös flexeissään, ja Teuvon voi unohtaa pihalle. Ei se siitä mihkään ole ollut lähdössä, mutta en valvomatta ole uskaltanut jättää kumpiakaan hetkeksikään. Nyt kun aita on vihdoin pystyssä, niin voi vaikka kupin kahvia hakea, eikä tarvi niin pelätä, että joku pöllähtää pihalle tai tiput ja puput houkuttelee kiltit pienet pois pihasta. Vielä kun nurmi kunnolla itäisi, ainut syy odottaa lämmintä säätä..



Päätin myös nyt kuitenkin, että käydään vielä voittajassa kisaamassa, että saadaa kokemusta. Ilman paineita, ei mitään välitä tuloksella vaan haetaan oikeaa mielentilaa. Ja tieten tulen kuitenkin ottamaan kaameen jännityksen päälle tuloksesta.

Ja missä mennään? Ihan kohtuu hyvässä aikataulussa mennään, en kuitenkaan ole päättänyt mulloin pyrin starttaamaan evl:ssä, valmis se ei vielä ole. Liikkeet on kohtuu hyvällä mallilla, olen eniten huolissani uusista liikkeistä ja seuraamisesta, joka ei tule kestämään evl-kriteereitä millään asteikolla.

Ohjattu ja ruutu merkin kautta on edennyt hyvin, merkkikin on parantunut vihdoin. Ensin tuntui ettei edisty lainkaan, mutta into on tullut hyväksi ja kohta merkin takana parantunut. Tai siis että ylipäätään on merkin takana, eikä kieppaa siitä ohi. Ruudun sisällä kohta on edelleen vähän huono, ja toistaiseksi ei aina malttaisi mennä merkille käytyään ruudussa. Ohjatussa merkki on vahvempi, noutojen jälkeen menee jopa helpommin merkille kuin ekalla kerralla, milloin usein aikoisi mennä keskikapulalle. Tajuntaa on saatu laajennettua sen verran, että vaikka pysäytän sen keskikapulalle mennessä, niin se osaa vaihtaa tehtävää kohtuudella, eikä vain juokse sivuun kiinni pöllämystyneenä ja jätä tekemättä kokonaan.

Teuvo menee usein myös palkan kanssa ruutuun makoilemaan, on se niin kiva paikka. Vielä kun menisi keskelle..
Tunnari toimii edelleen, zeta on hyvä, kaket alkanut tulla maltilliseksi. Viime aikoina ei ole sotkenu ligg(seiso-maa) ja rrok(seiso-istu) -käskyjä, ja ollaan tehty kuunteluharjoituksia väärillä sanoilla. Ei enää edes ihan joka sanalla tee jotain... Ollaan jonkun verran tehty myös kaukojen kontaktiharjoituksia, palkitsen siitä, että malttaa katsoa minuun eikä vilkuile maisemia välillä. Rok on aika ajoin ihan super hieno, harmillisesti usein juuri silloin kun en ole pyytänyt tekemään sitä. Häiriöharjoituksia ollaan tehty milloin voitu, enemmän pitäisi koirahäiriöitä koittaa keksiä. Palkattomuutta otettu silloin tällöin, ei edelleenkään tarpeeksi. Mikä ihme siinä on, ettei blondi voi ymmärtää..

Näyttelykausi avataan ensi sunnuntaina, toiveissa olisi saada ne puuttuvat sertit, että voisi vapaammin päättää mitä karvan kanssa tekee. Kolmeen näyttelyyn ilmoitettu ja pari lisää pitäisi keksiä ennen syksyä, tämä kesä siis mennään karvoilla vielä joka tapauksessa. +10 astetta alkaa jo olla liian kuumaa, Teuvo juo jo nyt tosi paljon treenissä ja läähättää tosi helposti. Palkan saatuaan juoksee varjoon makaamaan, siitä tietää, että jäähdyttely on jo päällä. Nyt on onneksi ollut vilpoisampaaa, ja tieten ei itse ole kunnossa reenatakseen täysillä.

Kamalan kiltti koira se kyllä on, olen alkanut ajatella, ettei mun pitäis kontrolloida sitä ehkä niin paljoa. On niin nöyrä, pitää muistaa ainakin, etten huomauttele kovalla äänenpainollakaan, kiltisti ja hämmästelevästi vain. Oman pihan aidan taakse karkasi eilen naapurin chihu räyhäämään, ja kielsin heti alkuunsa Teuvoa reagoimasta ja käskin maahan. Siinä se maassa makoili kiltisti kun kantelin kukkia sisälle ja chihu se vaan räyhäsi aidan takana. Miten kiltti voi koira olla.. Ei edes kiihtynyt tilanteesta, makasi vain ja katsoi minuun, että mitäs sitten pitäisi tehdä? Voisi se vähän vallattomampi olla, ehkä sille pitäisi suoda vähän enemmän vapauksia ja virheitä, etten tee siitä liian kuuliaista, pelkään että sen mukana kulkee passiivisuus.

Kesää ei odoteta, reenataan minkä ehditään..

19.4. Kisatreeni. Elbsi ja Jorma ja Helen. Ensin Helenin eka setti ja alakoululaiset, me tehtiin voittaja putkeen. Ajatus olla korjaamatta, joka ei tieten pitänyt, ja palkata edellinen liike aina seuraavan alusta. Teukki oli tosi skarppina kaikki liikkeet. Mokaili tosin vähän yllättävästi taas. Istumisesta ei tietoakaan, vaistomaisesti korjasin vaikka ei pitäny. Vasta neljännen istui kun autoin. Piru. Ruutu löytyi hienosti normi kisa-avuin, olin tehnyt itse ruudun, mutta lähetettiin eri suunnasta kuin mistä olin itse mennyt. Aika takalaidalla taas, mutta ruudussa kyllä. Luoksetulo ruudusta tosi hyvä. Itse luoksetulo...not. Meni visiin viisi metriä stoppaamiseen. Perskele, ei tuu mitää. Tunnari vaikutti niinku ei olis haistellu kunnolla ja napannu vaan, mutta ehti se kiertää kaikki kapulat ennen kun sit yhen kohalla vaan haukkas - ja se oli oikea. Tosi hieno kyllä, mutta en tiedä tekikö oikeesti vai arvasiko lopulta ja sattu oikeaan? Kai se teki. Hyppynoudossa ei taas hypänny takasin, ihan ihme juttu. Kakeissa teki vähän mitä huvitti.. Ensin ihan hyvin, sitten tuli rok ja meni maahan, käskyn toistolla se istui taakse päin maasta JA nousi seisomaan, ja käskyn toistolla meni maahan taas. Urpo.

Kaiken kaikkiaan olin kyllä aika tyytyväinen. Tämmönen pössis kun olis kokeessakin ni olisin tyytyväinen. Seuraaminen oli esim aikalailla kauttaaltaan innokas. Kuten koko homma muutenkin. Mutta intoko se teki sitten noita virheitä.. Pikkuvikoja, kyllä noista selviää. Paitti tuo lt, alan luopua toivosta.. Lopuks treenattiin sitten hyppynoutoa, johon tein tosi vaikeita ja tosi paljon se mokailikin. Kaket meni kyllä nyt ihan nappiin, ei mokia enää.

20.4. Maanantaina on kurssit ja toka ryhmä aina venyy niin turkasen paljon, olin menny aamulla ysiin ja illalla vasta puolen kympin aikaan oltiin himassa. Sitten pikku lenkille ja reenamaan.. En kyllä jaksanut muuta kuin niitä lt stoppeja. Leikkien, Teu jää, miä juoksen ja kutsun, käännyn ja stoppaan kaikin avuin ja vapautan takapalkalle. Kyllä se näin sujuu, kaikki avut ja tuet, palokunta ja sosiaalitoimisto, niin hyvin stoppaa.. Eikä pitkän tylsän päivän jälkeen kyllästy lain, varmaan kymmenen stoppia. Vähän pakittamista sivulla ja etupalkalle, tänään nyt jostain syystä vinotti taas.

21. Tänään piti treenaa vaikka mitä, mutta Köpi sai aamuisesta rokotuksesta reaktion, oksenti, kutisi ja turposi koko Köpsytin ja käytiin uudelleen lekurista hakemassa kortisonia ja adrenaliinia piikkinä. En uskaltanu enkä halunnu jättää sitä yksin oikein edes Teukin pissanlenkin ajaksi, saat sitten reenin.. Illalla voi jo paremmin, mutta ei ollu perusköpi vielä - Kustikin sai syödä aivan rauhassa. Ja minä sain olla rauhassa kun kukaan ei huutanut ruokaa. Tosi kipeä pieni polo..

 22. Aamulla Öpi oli kunnossa, mutta Kustin ruoka oli edelleen turvassa, ei ihan täysi Köpi siis vielä. Tänään oli myös pitkä päivä ja illalla tehtiin vain lt:n stoppeja. Kepeillä kun ei ollu leluja, poimin matkalta hyvät kepit ja Teu oli ihan into pinkeenä. Mun koiran ei pitänyt leikkiä kepeillä.. Pari kertaa ja se on ihan pöpi jo.. Noh, hyvät stopit. Juoksujuttua ja kahden kepin heittelyä, jokusen kerran stoppasin niin rajusti, että keppikin tippu suusta kun säikähti - ja hyvä niin. Josko se alkais mennä jakeluun.. Ei taas kyllästymisestä tietoa ja kivat viileen kelit, varmaan kaksi kymmentä toistoa. Ja ei muuten myöskään ennakointia.. Illalla en saanu Köpiä pidettyä poissa Kustin kupilta. Aamuyöllä Köpi oli sitä mieltä ettei ole syönyt kuukauteen ainakaan ja huuti neljästä kahdeksaan..
Kyösti is päk <3

23. Kuokittiin Emmin näyttistreeneissä taas, tein kakeja ja perusasentoja vieressä. Kylläpä oli vaikeaa. Yritin kyllä olla häiriköimättä muita, ja paikka kun oli parkkis Mannerheimintien vieressä, niin en oikein uskaltanut hillua ettei tuo koira lirvahda tielle, ni sekin teki varmaan olosta vähän vaisua. Lig onnistuu hyvin kaukaakin, rok on taas mennyt huonoksi. Vähän sitä painonsiirtoharjoitusta.

24. Nina Manner. Lt:n eteneminen, tuntuu että junnataan paikoillaan. Aina neuvoja mennä taakse päin, mutta kyllä ne taaksepäin treenit onnistuu, ei vaan päästä eteen päin. Nyt sain ihan hyviä neuvoja siihen, miten blondikin osaa edetä. Takapalkalle voisi olla oma palkkasana, keksi jo, JJou sopisi meidän palkkasanojen jengiin hyvin. Takapalkkaa pitäis laittaa niin, että Teu ei näe. Tehtiin karkuunjuoksujen kautta, palkka minun laittama - palkka ei minun laittama -> iso ero siinä miten koira reagoi palkkasanaan. Ei siis ajattele taakse ellei näe kun laitan palkan, vaikka annoin takapalkka vinkin alkuun. Eli näitä. Joskus kun on apuri, voisi lelun antaa apurille ja apuri laittaa lelun taakse vasta kun koira on lähtenyt mun luo. Pitäis, tietenkin, tehdä enemmän oikean liikkeen kaltaista treeniä, mutta niissä alkuun ei tarvi piilotella palkkaa kun vaikeutetaan muuten. Eli normi jättö ja normi liikkeen alku kutsuun asti, pysäytys lähempää avuilla ja vapautus takapalkalle.

Noutoon tuli kielto, etten kuukauteen saa antaa vauhtipalkkaa. Hyvä niin. En miä urpo muuten muista ottaa perille asti, olen urautunut. Ei ihme jos koira hidastaa aina mun lähellä, kun en muista koskaan ottaa loppuun asti. Tosin juuri tänään Teu ei hidastellut.

Olin jotenkin itte ihan kuutamolla, kun olin töihin menossa, niin ei ajatus pysynyt yhtään treenissä. Teukkikaan ei keskittynyt kunnolla, liekö samasta syystä. Katottiin vähän uutta ruutuun lähetystä, eteen meno lelulle ja eteen meno targetille oli neuvot. Teen nyt itte targetille mutta palkkaan niin ettei koira käänny. Matkaa pitää vaan pitää pidentää heti.

Pois päin juostessa pitäis oppia pysähtymään ja vanha tuttu lelulle juoksu vinkkinä. Alkuun voisi auttaa vaikka lyömällä kädet yhteen että todella stoppaa kunnolla.

Otin lopuks merkkiä yksin, Teu teki tosi hyvin. Ei menny lelulle, mutta tokan jätti sit vajaaks kun ootti niin lelulle pääsyä. Kolmas taas ihan super hieno.

Käytiin töissä välillä siis, illalla piti treenata uudelleen, mutta mentiinkin Helenin kanssa lenkille. Tosi eksyttiin kattoo aksakisoja, ja siinä radan rakentamisen sivussa ajattelin ottaa seuraamista kun vaikutti, että Teukilla oli intoa. No ei ollu.. Tai oli liian iso häiriö, ei meinannu tulla mitän. Helen liikkuroi Noelin kanssa, Teu vilkuili koko ajan muuta väkeä ja jätätti ja jouduin torumaan ja ei tuu mitään. Varmasti sille vaikea kun mulle on vaikea tommoset ahtaat paikat, mutta vähän enemmän tsemppiä kyllä odotin. Keskeytin sitten lopulta ja otettiin helpompaa pätkää. Teki jo paljon paremmin ja sai palkan. Tein liikkeen alun ja sekin ok. Pallo oli näissä siis "jemmassa". Sitten tein pallo kädessä ja koira oli ihan erilainen. Edelleen urpo, minä siis, voisi ajatella näitä asioita pikkusen enemmän.. Eli palkka pois käsistä useammin, vaikka palkkaisi usein, niin voisin silti jättää sen palkan pois itsestäni. Kisoja katsoessa tuo sitten tunkee sivulle koko ajan, alahuuli lurpallaan, kerjäämään syrämiä. Mokomakin... Noh, se tekee niinkuin osaa. Joku vois koittaa opettaa paremmin.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Post-Korri treeniä vko. 16.

 13.4. Landella käytiin, tehtiin jälkeä. Pieni namijälki, varmaan ehkä 30m pitkä ja namia vähän vähemmän kuin ennen, hyvin nuuskutti edelleen. En muistanut olla ruokkimatta aamulla, joten lelu oli jäljen päässä. Hauskaa. Vähän vain testailtiin pihassa lt:n stoppia kun oli kiva pieni, pehmeä hanki. Hyvin toimi, keppipalkka, tosi innokas koira.

14.4. Rouhiala. Teukki oli pitkän päivän yksin ja se tekee meille aina illaksi hyvät treenit. Helen käytti Teukin lenkillä päivällä, olin 12 tuntia reissussa itte. Into oli sen mukainen.. Koko päivän kun olen istunut niin kiipeän suurin piirtein seinille illalla, pakko päästä ittekin purkaa energiaa. Ensin seuraamista, vain satunnainen palkka. Juoksukäännökset aiheena, vähän vaikeita vielä, mutta paremmaksi menossa.

Ohjattu. Merkkiä ja noutoja sekaisin. Ensin muutama merkki, lelu vasemmalle valmiiksi ja sinnehän se aina ensin menee. Lelulle siis. Mutta alkoi onnistua. Vasen ensin ja meni hyvin, oikea perään ei mennytkään. Meni keskikapulalle, mutta nyt muistin, etten laita merkille uudelleen vaan opetan korjaamaan. Kävin näyttämässä kapulan välillä, vaikeaa oli mutta meni. Vain kehut palkaksi. Tänään vasen oli helppo, mutta oikea oli tosi vaikea. Lopuksi ruutua merkiltä, lähetys vasempaan. Meni oikein hyvin. Tosi hyvällä kohdalla ruudussa myös. Nyt pitää olla tarkka eikä lipsua tästä.

Oli aika kylmä ilma ja Teukki veti silti puoli litraa vettä treenissä. Pelkkää juoksemista koko treeni. Pakko keskittyäkin nyt näihin vauhdikkaisiin liikkeisiin, kun ei ole vielä kuuma. Lämmin kun tulee, niin paljon toistoja tehdä enää..

16. Kuokittiin Emmin näyttistreeneissä. Hyvin se muisti näyttisjuttuja, ja tosi kummaa että Teukki söi tosi hyvin treenissä. Ensin joutu oottelee autossa kun olin Duon kanssa, en tiedä vaikuttiko asiaan, tosiaan kaikki namit kelpas ja kerjäskin niitä. Lopuks otin seuraamista juosten ja tinttasin sitten oikein kunnolla tassulle.. Toivottavasti ei aiheuta ongelmia..

Kotiin päästyä lähdettiin heti Emolan kentälle, ajattelin, että otetaan ohjattua ja jotain pientä vain. Kentällä oli joku jalkapallopeli, hyvä häiriö, mutta ei tarpeeksi paha Teukille. Mutta saatiinkin heti alkuunsa seuraa kun joku Hauskankadun kakara tuli kattomaan treeniä. Todella sosiaalinen kakara.. Oli koko ajan n. 1-2 metrin päässä Teuvosta ja puhui lähes taukoamatta. Kyseli mitä tehdään ja miksi tehdään ja mikä nimi semmoinen Teuvo on ja plaaplaa. Oikein hyvä! Teukki ei välittänyt suoranaisesti kakarasta, mutta oli vähän jotenkin nihkeä, mikä varmaan johtui kakarasta? Esim. vähän reagoi kun törmäsi merkkiin, ja meni epävarmaksi noudosta. Voi olla, ettei liiittynyt muuhun kuin siihen ettei osaa tätä vielä kunnolla.. Oikea ensin, kerran tosi hyvi, toisella kaarto kyllä kohti keskikapulaa mutta totesi itse vääräksi ja kaarto oikeaa. Vasen oli perään vaikea, sattui se merkkiin törmääminen mutta toi kuitenkin.

Kakara ja jalkopalloilijat lähti, harmillista. Mutta otettiin vielä ministi juoksuseuraamista, ei ongelmia tallaamisen vuoksi, stoppeja juoksusta tehty viime aikoina ja ne on selvästi parantunut. Pakkia kaukaa, takapalkka ei toimi edelleenkään, niin etupalkalla jatketaan vielä. Muuten pakittelee siis ihan mihin sattuu.

17. Lenkkitreffit ja seuraa odotellessa ehdittiin minitreeni. Pakkia otettiin ja kas ihmettä se on oivaltanut sen ajatuksen! Pakitti niin siististi, kontaktia koko ajan pitäen, ihan oikealla kohdalla, rauhallisesti askeltaen, tosi hienosti! Mitähän on tapahtunut.. Tälläkin kertaa oli etupalkka, ehkä se on jutun ydin.. Tein jopa käännöksen ja sekin onnistui. Muutama kerta ehdittiin ottaa etupalkalla pakkia kauempana minusta, pitäisi tehdä takapalkalla, mutta ärsyttää kun pakittaa sen kanssa niin vinoon. Että se on nyt alkuun etupalkka, ja mun jalkojen välistä saa juosta palkalle.
18. Peitsarin koululla ei kai sais olla.. Mutta kun mentiin takakautta, niin ei nähny koirakieltoja. Ruutu ja merkki, ja vain ruutu ja merkki. Aika kiva treeni. Ensin vein Teukin merkille ja otin lähetyksiä ruutuun, ilman että ruudussa oli lelua tai targettia. Vasemmalle lähetettäessä meni vasemmalta sivulta sisään, kaikki kolme kerta.. Kummaa. Mutta meni aina nauhojen sisään, ei huitase enää takalaidasta yli. Hienosti se meni, mutta ihan niinku se olis luullu, että sen pitää mennä sivusta. Ihan selvästi näki ruudun ajoissa, en tiedä, tätä täytää vähän miettiä.. Oikealle lähetettäessä meni tosi hyvin. Merkkiä perään. Olen koittanut nyt laittaa lelun siihen vasemmalle mun ja merkin väliin, ja aika tuo koira suihkasee sille lelulle ekana. Mutta sen mielipide merkistä on selvästi innostuneempi, ja kaikki loput merkit meni hyvin.

Ruudusta sai leikkipalkan ja merkistä sai jahtimahtileikkipalkan. Viimesenä tein koko liikkeen ruutuun asti ja jätin lelun ruutuun. Se oli paha, mutta en tiedä reagoinko liian aikaisin.. Käskin katsoa merkkiä ja se katteli vaan ruutuun, lähetin ja teki kaarroksen vasemmalle ja ehdin sanoa "oijoi" ja Teukki pysähtyi, ja kun käskin uudelleen, se palasi sivulle ja painoi vaan mua vasten. Kävin näyttämässä merkin ja lähetin uudelleen - taas katseli vain ruutuun, mutta meni merkille tosi hyvin! Täytyy testailla näitä.. Tosi hyvä mieli jäi kuitenkin tästä treenistä kokonaisuutena.

12.4. Korrien koulutus Hyvinkäällä

Mentiin kuokkimaan espanjanvesikoirien koulutukseen, kun näin facessa ilmoituksen, että oli vielä tilaa. Lähtö aamulla anivarhain, matkaseurana Helen ja Eino sekä loistavat eväät. Eino ja Teukki matkusti jo toistamiseen yhdessä häkissä, hyvin tuntuivat mahtuvan. Ajattelin, että saan paljon hyötyä irti muidenkin treeniä seuraamalla, mutta yllätyin vähän, että joukko koostui pääasiassa aloittelijoista. Yllätyin myös siitä, miten paljon nämä koirat harrastivat pk-lajeja. Vierekkäisissä kehisssä treenattiin osa Pekalla ja osa Riitalla, jako tehtiin paikan päällä ja itse ei saanut päättää kummalle haluaa. Riitan koulutusta ei oikein voinut seurata kun ei kuullut puhetta, mutta Pekan ääni kantoi kivasti ja sai kuunneltua muidenkin treenit. Treeniaikaa oli reilu 40 min per koira kahdessa osassa. Halli oli ihan hyvä keinonurmipohjaltaan, katto vähän arvelutti kun näytti sille, että tulee vielä niskaan, ainakin pehmusteet jollei koko katto.. Oli myös hyvin homeinen haju, mutta itiöt mitä ilmassa leijaili oli selvästi tokoitiöitä, koska sain kauheasti ajatuksia, mitä pitää treenata.

Meidän eka 20 min oli kuuden koiran ryhmän viimeisenä, vasta joskus puolen päivän maissa, tuli siis viiden tunnin odotus ennen omaa vuoroa. Toin Teukin halliin juuri ennen omaa vuoroa, ja uusi paikka ei aiheuttanut mitään hämminkiä. Ihan kuin olisi aina treenannut siinä hallissa. Otettiin ensin ohjattua, silleen niinku ollaan itse otettu, koska sanoin, ettei osaa vielä liikettä kokonaisena. Riittä vei kapulat, ja Teukki katsoi kivasti koko kävelyn. Menin itse merkin luo ja ohjasin Teukin oikeaan kohtaan. Palasin paikalleni ja lähetin, ja yllätyksekseni Teukki kimposi keskikapulalle! Ei ole tätä juurikaan tehnyt, ja nyt teki molempiin suuntiin.

Pitäisi aina korjata, jos menee väärälle, ei antaa tulla merkille uudestaan vaan jatkaa siitä mihin jäi. Pitää oppia alusta asti myös korjaamaan. Riitta sanoi myös, että on aika tavallista, että ahtaissa paikoissa koira kampeaakin keskikapulalle,paimenkoiraominaisuus?, pitäisi harjoitella kapeassa tilassa, koska hallit on usein ahtaita. Noudettava kapula siis ihan seinän viereen, onnistunee ulkonakin jossain.

Kokonaista liikettä pitäisi alkaa tehdä mahdollisimman pian, vaikka ensin merkki ja palkka siitä. Sitten liike alusta, kapuloiden vienti ja koko liike. Katsottiin myös merkkiä ja selitin miten Teukki menee aina helposti "yli" merkistä, eli kiertää sen oikealle puolelle, mutta olin juuri pari päivää aiemmin keksinyt palkan suunnan mikä auttoi. Ja niin se oli auttanut jo! Lähetin Teukin niin ei mennytkään ohi. Neuvoksi  vielä se, että palkan voi jättää valmiiksi siihen paikkaan minkä jo olin tajunnut, kokeiltiin sitä, niin Teukki meni merkille vielä paremmalla innollakin. Eli lelu valmiiksi vasemmalle mun ja merkin väliin, ja sitten lähetys. Toiminee, tosi hyvä vinkki.

Keskusteltiin myös jonkun verran siitä, miten pitäisi ottaa palkatonta treeniä. Olin ilmoittanut etukäteen ongelmaksi, että olen palkannut liikaa, ja halusin vähän puhua siitä. Riitta sanoi, että tosi moni ei meinaa vaan raaskia tehdä palkattomuutta. Ja sama se on minullakin, on niin kiva leikkiä tuon koiran kanssa, että en meinaa muistaa ja malttaa olla palkkaamatta. Riitta kysyi meidän suunnitelmia ja aikatauluja, ja sanoin, että ne aikalailla päättyi siihen, että nyt keväällä VOI1 ja syksyllä EVL ja valion arvoa metsästämään. Kehoitettiin ajattelemaan ylemmäs, mulla on nuori ja hyvin toimiva koira, pitäis ajatella pidemmälle, sm-tasolle esimerkiksi.

Ei ehkä sanonut siksi, että Teukki mitenkään superloistava olisi, vaan kun ajattelin asiaa itse, niin se aikataulu ja tavoite on meitä ajanut eteenpäin, niin kyllähän se olisi hyvä olla tavoitteita edelleen pidemmälle, mikä ajaisi edelleen eteen päin. Tätä varmaan meinasi. Ja onhan se ihan loistava;) Hetken kestää ilman palkkaamattomuustreeniä EVL:ssäkin, mutta pitäisi tosiaan suunnitella pidemmälle kun vuosia se ei enää kanna. Eli kaikenlaista palkkaamattomuutta vähintään kerran viikossa. Joskus kaikki liikkeet läpi ja palkka, joskus pari liikettä palkka, joskus edellisen liikkeen palkka seuraavan liikkeen alusta jne. ja kaikkien näiden sekoituksia. Mahdollisimman erilaisia.

Mehän ollaan harjoiteltu kehään menoja, palkkaa liikkeitten alusta, mutta silti välit on huonoja. Tai ei oikeastaan välit, vaan ehkä juuri ne aloitukset enemmänkin, sivulletulo aloiteuksessa on yleensä aina hidas ja huono. Riitta sanoi, että hänen koirallaan on samaa ongelmaa, koska se ajattelee niin paljon seuraavaa tekemistä, että ei osaa keskittyä sivulle tuloon. En oikein usko, että Teukilla on sama.. toisaalta miksei.. Mutta en kyllä varmaksi tiedä mistä se johtuu. Liikkurin kanssa pitäisi treenata enemmän myös, siitä muistutusta.

Tän ekan kierroksen jälkeen tuli tauko, ja Teukki oli ihan täynnä virtaa, tosi hyvä pössis. Ajattelin, että tähän väliin voisi ottaa jotain liikkeitä, kun Helenkin oli mukana ja suostui liikkuroimaan. Tehtiin liikkeestä istuminen ja siitä pelkkä kehu, perään seuraaminen joka meni toooosi hyvin, hirmusen hyvin, ja palkkasin seuruun loppupuolella kesken juoksuosuuden. Piti ottaa tietenkin seuraavan liikkeen alusta, mutta koska seurasi tosi hyvässä pössiksessä, niin halusin palkita siitä. Sitten vielä hömpsäilin edestä pysähtymisiä istumaan, ja Teukilta tulikin haukku suusta! Olin ihan ihmeissäni, mitä ihmeen ihmettä, mun koira HAUKKUI kun oli niin korkassa vireessä! Todellakin ennen kuulumatonta, toivottavasti ei tule tavaksi.

Toiselle kierrokselle en sitten oikein keksinyt muuta kuin LT:n stopin. Olenhan tähän paljon vinkkejä saanut, mutta edelleen hakusessa vähän, koska en itse osaa. Ehkä joku uusi vinkki on sellainen, mitä osaan itse parhaiten toteuttaa. Katsottiin ensin miten tekee ja eihän se tehnyt. Kehä oli tosi pieni, ei siihen saanut vauhtia ja itse en älynnyt Teukkia innostaa, niin tuli tosi vaisu stoppi. Olihan mulla tiedossa kyllä, että sen täytyy olla innoissaan juoksuun että voi edes yrittää pysähtyä oikealla tavalla. Back to basics oli vinkki jälleen. Uusi ihan ok harjoitus, jättää takapalkka, lähteä pois koiran luota juosten ja kutsua kesken juoksun, äkkikäännös ja stoppi, ja heti palkalle. Tässäkin myöhästyin palkassa, tiedän aina kun myöhästyn, mutta en osaa aina olla myöhästymättä.

Neuvoa taas kiertoleikistä ja stopeista siinä, mutta ei tuo Teukki niiin intona ole rundiin, että jaksaisi sitä juosta. Joku iloinen stoppileikki olisi kuitenkin paras keino nyt. Sen kerran kun saan apuja treeniin, pitäisi treenata apuheittäjän kanssa edes silloin tällöin, eli että palkka tulisi muualta kuin minulta tai maasta. Kehoitus myös opettaa pakittaminen vahvaksi kaukaa ja siitä vapautus takapalkalle, sitten myöhemmin stoppi ja siitä heti pakitus ja takapalkalle. Voisi toimia Teukille, joten aletaan myös pakitella.

Ehdittiin ihan vähän kakeja, sanoin ettei kamalia ongelmia ole, mutta Teukki nousee maasta seisomaan kaikki jalat paikoillaan, ja on silloin niin pirun pitkänä, että jos seuraava vaihto on istuminen, niin on se turkasen vaikea. Ja Teukki hienosti näytti miten pitkä voikaan olla.. Olen ajatellut kyllä painonsiirtoasioita, mutta en ihan tällä tavalla: Teukin seistessä kiskotaan varovasti pannasta eteenpäin, ja kun koira vastustaa eteenpäin tulemista, eli vetää taakse päin ja siirtää siis painoaan taakse päin, se palkitaan. Vaikka takapalkalle vapauttamalla. Tämä vastustaminen nimetään, opetetaan siis ihan käskyllä toimivaksi tempuksi, ja sitten kesken kaukojen voi käskeä tekemään tämän, ja sitten palkitaan kaukoissakin myös tämän tempun tekemisestä. Ihan hyvä idea. Kokeillaan. Tekniikka yleisesti ottaen on hyvä.

Lopuksi Riitta tuli vielä juttelemaan, ja muistutti, että kannattaa ajatella pidemmälle ja kesä olisi ihan hyvä tavoite korkata EVL. Sanoin, että meillä se riippuu niin paljon keleistäkin, kun Teukille tulee niin herkästi niin pirun kuuma. Sanoin, etten voi ajaa pois karvoja, kun haluan vielä käydä näyttelyissä, kun sen varmaan saisi muotovalioksi. Ehdotti, että ehkä sitten karsia vähän karvoja kun saa valioksi, jos ei näyttelyt sen enempää kiinnosta :D "mutta onhan se kyllä niin kaunis karvoineen, minun silmään siis ainakin" jatkoi kuitenkin. Onhan se, niin kaunis ♥

Ajatuksia mitä heräsi osin Pekkaa kuunnellessa, osin muuten vain. Mitä meidän siis pitäisi muistaa myös treenata.

Seuraamisessa mun pitäisi treenissä muistaa huomauttaa, kun kontakti tippuu. Ajatus heräsi Pekan "harmaasta alueesta" kun koira ei tee oikein, mutta ei saa mitään palautetta. Unohdan, olen niin ohjelmoitunut olemaan tekemättä mitään, etten muista tätä. Tosin treenissä on harvoin ongelmia seuraamisen kanssa. Muistutuksena myös se, että tekisin pidempiä pätkiä useammin, ehkä ongelman saisi esiin.

Seuraamisen vihjettä pitäis mun myös palkata, olen ollut huomaavinani, että kun anna sen merkin, niin Teukki tiputtaa kontaktin toisinaan. Ja yks juttu olis kanssa seinää päin seuruuttaminen, merkkiä päin. Huomasin tokomöllissä että oli Teukille tosi hankalaa kun tuli ahdas paikka, kun liikkuri ohjasi värään suuntaan. Näihin voisi varautua. Merkit tietty zetaa vartenkin, jos menee pitkäksi käännös tai jotain.

Vaihdetaan höpöseuraaminen "jatketaan" käskylle, millä mennään kehään. Sillä mennään nyt myös liikkeestä toiseen. Palkkaa tästäkin, edelleen, olen sitä kyllä tehnyt.

Mun pitäis ehkä opettaa targettia paremmaksi ja kivemmaksi, että voisin hyödyntää sitä merkissä ja ruudussa. Tosin molemmat on jo parantuneet, mutta kyllä siitä varmaan jotain iloa olisi muutenkin.

Sivuaskeltreeniä teki Pekan kehässä joku, hauskasti ensin seuraa - käännösvasempaan ja juuri kun rintamasuunta on kääntynyt sen 90 astetta, niin otetaan askelia sivulle. Eli esim. käännös vasemaan ja siitä "kesken" käännökset askelia oikealle. Näytti hauskalta.

Kakeissa voisin muistaa kokeilla sivupalkkaa ja palkkaamista "väärästä" kädestä. Olen antanut käsimerkkiä, ja palkannut sitten siitä toisesta kädestä. Ja opettanut siinä samalla koiran kääntymään kohti palkkakättä... Idiotti. Ei ole kyllä näkynyt pitkästä matkasta, mutta silti huomioitava.

Pitäis kokeilla myös seisomisessa sivulle palaamiseen, mitä ei enää varsinaisesti tarvita, mutta kuitenkin siihen myös rok-käskyllä istuminen. Voisi vahvistaa istumista taaksepäin, varsinkin kun saan autetta siitä oikein hyvin.

Noutoa pitää ottaa loppuun asti enemmän. Aina tiputtaa raville ennen sivua, koska teen tosi vähän sivulle asti. Voisin varmaan ihan pakittaa karkuun ja ottaa taakse-eteen apuaskeleet palautukseen hetkeksi. Ehkä, kokeillaan.

torstai 9. huhtikuuta 2015

9.4. Epäterveet treenit ja tervettä pohdintaa..

9.4. Mahin hallilla. Positiivisista positiivisin minä, hermostuin aamulla kun en löydä yhtä paperia. Hermo meni ihan totaalisesti, kun tiedän että se minulla on, se on tärkeä paperi ja se piti tänään viedä paikkaan X. Ja hermo meni kun sitä ei löydy. Ja olen itselleni hieman ankara näissä hukkaamis-asioissa, niin huonomieli kantoi kyllä ihan pitkälle iltapäivään asti.

Treeni meni sitämyöten huonosti, tai ehkä nämä ei liittynyt toisiinsa, mutta olin hieman epäreilu Teukille kuitenkin. Ei onnistunut asiat, mitkä piti olla onnistuvia.

Ruudusta ei löydy se oikea kohta. Pian tapan sen innon vielä juosta sinne, kun en pääse palkkaamaan. Vetää targetista ohi ja takajalat takalinjan yli niin että humina käy ja karvat pölisee. Ohhoh, aika köpsää, tähän sun piti mennä - ja korjataan oikeaan kohtaa. Uudestaa, koko homma, ja taas uudestaan ja taas uudestaan ja taas uudestaan.. Ja ei tajua. Ei sitten mitenkään. Koitin vinkauttaa lelua, että kääntyis aiemmin - ei. Jonkun kerran tajusi. Ja muistin, että en saa liian nuuka olla kohdan suhteen, eli kunhan ei oo ihan nurkassa ja kunhan ei oo yli niin saa palkan. Ei toteutunut ei.

Merkkin kautta ruutuun, lelu ruudussa, ei hinkata kohtaa enää tässä. Oikealle lähetys, viimeeks oli vasen. Ei katso merkkiä, ei sitten mitenkään. Ja vasta landella tehtiin ja niin kivasti katto aina. Jätän Teun ja menen merkin luo lähettämään, että voin ohjata sen oikeaan kohtaan, ni se sinkos ruutua kohti. Ei kuunnellu yhtään. Okei, tää kävi kyllä viimeekskin, ei tajua. Uusiks, ja Teu tulee merkille. Siitä lähetys ni ei mee ruutuun päinkään. Arpoo vaan, että mitähän tässä piti tehdä. Pöh. Vein merkille ja vähän innostin, käänsin itteäni ruutua kohti, ja otin kilpajuoksu asennon - sit meni kyllä tosi hyvin. Sama uusiks ja tuli jopa merkille ensin. Katsottiin merkkiä ja Helen yritti neuvoa myös. En silti tullut asian suhteen viisaammaksi. Koitin nyt laittaa agiriman "kukkalaatikoksi" mutta ei se toiminut lain. Kokeilin stopata sen mennessä, ei pysähdy niin skarpisti että auttaisi. Kokeilin palkata niin, että saa juosta mun luo palkalle, alkoi tehdä rundia. Ohjasin namilla ni vire laski ehkä 400%.. En tiedä mitä tekis.. Ehkä meen landelle sen kukkalaatikon viereen.

Tunnaria Helenin jättämistä läjistä, hyvin löyty isoista läjistä oman, ekalla meinasi vähän turhautua kun ei oma sattunut kohdalle ja oli niin paljon vieraita kapuloita, taisi maistaa yhtä väärää mutta ei nostanut. Toiselle kai tajusi, että kyllä se oma siellä jossain on ja etsi tosi hyvin ja aloittikin oma-aloitteisesti, kolmannen löyti sattumalta nopeasti. Hyvä näin.

Ei ollu oikein motivaatio itsellä kohdilla, jälkikäteen ajatellen aika hyvin Teukki tsemppasi. Oli kissanruoka mukana, sitä Teukki aina kotona himoitsee, niin ajattelin nyt kokeilla olisko siinä hyvä loppupalkka. Tehtiin kokeenomainen kehään meno, joka kyllä uusittiin kun Teukki hörhelti missä sattuu, Helen liikkuroi seuraamisen meille. Aika hyvin teki, mutta juoksuosuuden lopussa se vaan katosi. En katso taakse en, ja sitten näissä harjoituksissa olis tietty hyvä jos vaikka katsoisi ja komentaisi sitä? Olen ohjelmoitu olemaan katsomatta.. Noh, ei se kauaa ollu poissa, mutta nyt jäi ihan oikeasti kunnolla. Revanssi täyskäännös+liikkeelle mars onnistui erinomaisesti. Ja lopuksi "yhdessä" palkalle bailabaila nam nam, ja loppu leikki. Tiedä tuleeko siittä mitään. Katsotaan. Vielä pienen tauon jälkeen, kun Teu intoili Noelin A-esteen menosta, niin annoin sen tarjoilla mitä halusi. Koska kävelin, niin se tarjosi seuraamisti, neljästi vasemmalla ja kerran oikealla ja palkka asenteesta. Oikeen paino vasten kun sitä niin harmitti kun Noel sai juosta. Osaa kääntää tuon "kateuden" kyllä hyvin positiiviseksi asiaksi

Noh. Kai siittä joskus jotain tulee..

(c) aldee.kuvat.fi
Tässä olen aika paljon viime aikoina miettinyt tätä meidän tekemistä ja kisoissa onnistumista. Tuntuu vaan sille, että ei onnistuta.. Ykkönen on tullut toki aina, mutta harva koe on tuntunut hyvältä. Kaksi on tuntunut aika kohtuullisilta, Laukaan alo-koe ja Varkauden avo-koe. Olen yrittänyt nyt tehdä suunnitelmaa, miten saisin kaiken sen riemun ja innon mikä Teukilla on, ihan sellaisenaan kisaan asti. Ja miettinyt miksi Laukaa ja Varkaus on ollut hyviä. Laukaa oli ulkona, kauhean pitkä odotus kun olin vähän ajoissa ja kehä oli myöhässä. Varmaan enemmän tuolla ulkona olemisella oli vaikutusta, mutta siellä oli seuruussa ihan ylivireessä. Ja pidin siitä enemmän. Teki kyllä muita virheitä sit, eikä vire kantanut loppuun saakka.

Varkaus meni hyvin koska se vaan sattu menee, en tiedä yhtään miksi. Olin yksin matkassa, riehuttiin ennen kehää ulkona vaan jahtileikkiä ja aika suoraan kehään kun olin ihan pihalla millo mennään, kun en uskaltanut ootella sisälläkään kun edellisellä oli ongelmia. Viimeeks jäi leikki lyhyeks kun ehdin paikkamakuun jälkeen unohtaa, että yksi oli poissa, ja sit sinkastiin kehään, ni ei se ainakaan toiminut samoin kuin Varkaudessa, vaikka tuli "äkkilähtö".
En vaan osaa vieläkään saada tuota koiraa oikeaan vireeseen kisaan. Ehkä ulkokisat olisi meidän juttu kuitenkin, ainahan me pihalla treenataankin. Leikittää sitä pitää ennen kehää, ehkä jopa reilusti. Toisinaan tuntuu, että kokeen jälkeen into on suuri, että ehkä sen kanssa pitäisi tehdä jotain enemmän ennen kehää? Sitä en ole koskaan kokeillut, aina ollaan vaan tehty jotain ihan ministi.
Palkkaan edelleen liikaa ja teen edelleen liian vähän liikkurin kanssa. Tämän pitäisi nyt perkele alkaa muuttumaan, kun siitä itselleni natisen jatkuvasti. Vaan ei tyhmä tajua. Kelit alkaa olla ok, ulkokentät alkaa olla kunnossa, illat on valoisat, joten ei pitäis nyt olla olosuhteista kiinni. Treeniseuraa tosin ei ole jatkuvasti tarjolla, mutta josko noin Rainbow Groupilaisia saisi nyt liikkeelle kun sää sallii. Aikaahan tosin ei kellään ole sen enempää, itsellä varsin vähän nyt toukokuun loppuun saakka.. Alkaa kurssit ja koulu ja töitäkin piisaa, niin jaksaminen voi olla aika kortilla. Pakko jaksaa.

Minun ranking Teukin arvolistalla on aika korkea, joten olisi korkea aika opetella hyödyntämään sitä..