torstai 9. huhtikuuta 2015

9.4. Epäterveet treenit ja tervettä pohdintaa..

9.4. Mahin hallilla. Positiivisista positiivisin minä, hermostuin aamulla kun en löydä yhtä paperia. Hermo meni ihan totaalisesti, kun tiedän että se minulla on, se on tärkeä paperi ja se piti tänään viedä paikkaan X. Ja hermo meni kun sitä ei löydy. Ja olen itselleni hieman ankara näissä hukkaamis-asioissa, niin huonomieli kantoi kyllä ihan pitkälle iltapäivään asti.

Treeni meni sitämyöten huonosti, tai ehkä nämä ei liittynyt toisiinsa, mutta olin hieman epäreilu Teukille kuitenkin. Ei onnistunut asiat, mitkä piti olla onnistuvia.

Ruudusta ei löydy se oikea kohta. Pian tapan sen innon vielä juosta sinne, kun en pääse palkkaamaan. Vetää targetista ohi ja takajalat takalinjan yli niin että humina käy ja karvat pölisee. Ohhoh, aika köpsää, tähän sun piti mennä - ja korjataan oikeaan kohtaa. Uudestaa, koko homma, ja taas uudestaan ja taas uudestaan ja taas uudestaan.. Ja ei tajua. Ei sitten mitenkään. Koitin vinkauttaa lelua, että kääntyis aiemmin - ei. Jonkun kerran tajusi. Ja muistin, että en saa liian nuuka olla kohdan suhteen, eli kunhan ei oo ihan nurkassa ja kunhan ei oo yli niin saa palkan. Ei toteutunut ei.

Merkkin kautta ruutuun, lelu ruudussa, ei hinkata kohtaa enää tässä. Oikealle lähetys, viimeeks oli vasen. Ei katso merkkiä, ei sitten mitenkään. Ja vasta landella tehtiin ja niin kivasti katto aina. Jätän Teun ja menen merkin luo lähettämään, että voin ohjata sen oikeaan kohtaan, ni se sinkos ruutua kohti. Ei kuunnellu yhtään. Okei, tää kävi kyllä viimeekskin, ei tajua. Uusiks, ja Teu tulee merkille. Siitä lähetys ni ei mee ruutuun päinkään. Arpoo vaan, että mitähän tässä piti tehdä. Pöh. Vein merkille ja vähän innostin, käänsin itteäni ruutua kohti, ja otin kilpajuoksu asennon - sit meni kyllä tosi hyvin. Sama uusiks ja tuli jopa merkille ensin. Katsottiin merkkiä ja Helen yritti neuvoa myös. En silti tullut asian suhteen viisaammaksi. Koitin nyt laittaa agiriman "kukkalaatikoksi" mutta ei se toiminut lain. Kokeilin stopata sen mennessä, ei pysähdy niin skarpisti että auttaisi. Kokeilin palkata niin, että saa juosta mun luo palkalle, alkoi tehdä rundia. Ohjasin namilla ni vire laski ehkä 400%.. En tiedä mitä tekis.. Ehkä meen landelle sen kukkalaatikon viereen.

Tunnaria Helenin jättämistä läjistä, hyvin löyty isoista läjistä oman, ekalla meinasi vähän turhautua kun ei oma sattunut kohdalle ja oli niin paljon vieraita kapuloita, taisi maistaa yhtä väärää mutta ei nostanut. Toiselle kai tajusi, että kyllä se oma siellä jossain on ja etsi tosi hyvin ja aloittikin oma-aloitteisesti, kolmannen löyti sattumalta nopeasti. Hyvä näin.

Ei ollu oikein motivaatio itsellä kohdilla, jälkikäteen ajatellen aika hyvin Teukki tsemppasi. Oli kissanruoka mukana, sitä Teukki aina kotona himoitsee, niin ajattelin nyt kokeilla olisko siinä hyvä loppupalkka. Tehtiin kokeenomainen kehään meno, joka kyllä uusittiin kun Teukki hörhelti missä sattuu, Helen liikkuroi seuraamisen meille. Aika hyvin teki, mutta juoksuosuuden lopussa se vaan katosi. En katso taakse en, ja sitten näissä harjoituksissa olis tietty hyvä jos vaikka katsoisi ja komentaisi sitä? Olen ohjelmoitu olemaan katsomatta.. Noh, ei se kauaa ollu poissa, mutta nyt jäi ihan oikeasti kunnolla. Revanssi täyskäännös+liikkeelle mars onnistui erinomaisesti. Ja lopuksi "yhdessä" palkalle bailabaila nam nam, ja loppu leikki. Tiedä tuleeko siittä mitään. Katsotaan. Vielä pienen tauon jälkeen, kun Teu intoili Noelin A-esteen menosta, niin annoin sen tarjoilla mitä halusi. Koska kävelin, niin se tarjosi seuraamisti, neljästi vasemmalla ja kerran oikealla ja palkka asenteesta. Oikeen paino vasten kun sitä niin harmitti kun Noel sai juosta. Osaa kääntää tuon "kateuden" kyllä hyvin positiiviseksi asiaksi

Noh. Kai siittä joskus jotain tulee..

(c) aldee.kuvat.fi
Tässä olen aika paljon viime aikoina miettinyt tätä meidän tekemistä ja kisoissa onnistumista. Tuntuu vaan sille, että ei onnistuta.. Ykkönen on tullut toki aina, mutta harva koe on tuntunut hyvältä. Kaksi on tuntunut aika kohtuullisilta, Laukaan alo-koe ja Varkauden avo-koe. Olen yrittänyt nyt tehdä suunnitelmaa, miten saisin kaiken sen riemun ja innon mikä Teukilla on, ihan sellaisenaan kisaan asti. Ja miettinyt miksi Laukaa ja Varkaus on ollut hyviä. Laukaa oli ulkona, kauhean pitkä odotus kun olin vähän ajoissa ja kehä oli myöhässä. Varmaan enemmän tuolla ulkona olemisella oli vaikutusta, mutta siellä oli seuruussa ihan ylivireessä. Ja pidin siitä enemmän. Teki kyllä muita virheitä sit, eikä vire kantanut loppuun saakka.

Varkaus meni hyvin koska se vaan sattu menee, en tiedä yhtään miksi. Olin yksin matkassa, riehuttiin ennen kehää ulkona vaan jahtileikkiä ja aika suoraan kehään kun olin ihan pihalla millo mennään, kun en uskaltanut ootella sisälläkään kun edellisellä oli ongelmia. Viimeeks jäi leikki lyhyeks kun ehdin paikkamakuun jälkeen unohtaa, että yksi oli poissa, ja sit sinkastiin kehään, ni ei se ainakaan toiminut samoin kuin Varkaudessa, vaikka tuli "äkkilähtö".
En vaan osaa vieläkään saada tuota koiraa oikeaan vireeseen kisaan. Ehkä ulkokisat olisi meidän juttu kuitenkin, ainahan me pihalla treenataankin. Leikittää sitä pitää ennen kehää, ehkä jopa reilusti. Toisinaan tuntuu, että kokeen jälkeen into on suuri, että ehkä sen kanssa pitäisi tehdä jotain enemmän ennen kehää? Sitä en ole koskaan kokeillut, aina ollaan vaan tehty jotain ihan ministi.
Palkkaan edelleen liikaa ja teen edelleen liian vähän liikkurin kanssa. Tämän pitäisi nyt perkele alkaa muuttumaan, kun siitä itselleni natisen jatkuvasti. Vaan ei tyhmä tajua. Kelit alkaa olla ok, ulkokentät alkaa olla kunnossa, illat on valoisat, joten ei pitäis nyt olla olosuhteista kiinni. Treeniseuraa tosin ei ole jatkuvasti tarjolla, mutta josko noin Rainbow Groupilaisia saisi nyt liikkeelle kun sää sallii. Aikaahan tosin ei kellään ole sen enempää, itsellä varsin vähän nyt toukokuun loppuun saakka.. Alkaa kurssit ja koulu ja töitäkin piisaa, niin jaksaminen voi olla aika kortilla. Pakko jaksaa.

Minun ranking Teukin arvolistalla on aika korkea, joten olisi korkea aika opetella hyödyntämään sitä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti