tiistai 4. marraskuuta 2014

♥ Hyvä reeni, parempi mieli.

Taas löytyi ihan kohtuullinen paikka reenata. Aivan järkyttävä keli, vettä satoi ja tuuli ihan hurjasti, niinkuin eilenkin. Siksikö, vai jostain muusta syystä, oli Teukilla hirrmunen vire päällä. Tuo koira on kyllä aina innokkaampi mitä huonompi keli, mutta yleensä ei yksin reenatessa ole noin korkea vire. Hyvä näin. Toisista koirista se innostuu ja sen vire nousee ihan itsestään porukkatreeneissä aina oikein mukavaksi, yksin on joskus hankalampaa löytää riittävää intoa kaikkiin tehtäviin. Eilen ja tänään ollut oikein hyvä meininki yksinkin:)

Onnekkaasti olin suunnitellut lt harjoituksia, joten reipas vire kävi minullekin oikein hyvin. Aiheutti hieman malttiongelmia, mutta muutamalla huomautuksella pyhäkoulupoika muisti kyllä keskittyä. Ja omistajansa muistais sitten kanssa kerran kolmestakymmenestä toistosta edes palkata myös paikalla pysymisestä. Oikein hyvä vauhti, hyvä sivulle tulo piiiiikkasen reippaalla pompulla ihan ekalla kerralla, mutta ei välitetty siittä. Seisomaan jättöjä ja siitä lyhyttä matkaa sivulle, edelleen into säilyi. Otin kaikki tulot sivulle saakka, ajatuksena korjata sitä ravia veke kun oon tupannu palkkaamaan ehkä liikaa kesken matkan ja harvemmin sivulta. Rundin kautta pysäytystä, pitkän matkan luoksetulossa läheltä pysäytystä (niin hämärää oli kuitenkin etten luottanut että näkis pitkästä matkasta lentävän lelun..), oikein oikein hyvät stopit.

Avo kaket tarkistettiin. Meinas alkaa taas tarjoilla mitä sattuu kun tein törkyhitaita vaihtoja, mutta kyllä pyhäkoulupoika muisti alkaa keskittyä kun kerran mainitsin aiheesta. On se niin kiltti. Istu jää joskus hieman liian vajaaksi, pitää muistaa oikeasti keskittyä siihen, että tekee sen kunnolla. Lopuksi vielä tunnarin tuomista sivulle ja suussa pitämistä. Aika löppänältä sen ote näyttää, mutta kun otan samaan aikaan kiinni kapulasta, niin Teukin etupään saaa nostaa ilmaan asti eikä ote kapulasta irtoa. Ehkä se siittä. Sivulle tuominen oli alkuun taas niin kamalan vaikeaa, mutta en ole huolissani vielä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti