maanantai 19. tammikuuta 2015

17.-19.1. Mutta mitä tapahtui joulupukille? Eiku tunnarille?

Tästä pitää varmaan keskustella jonkun aikuisen kanssa.. Alan olla siinä iässä, että alan vähän kyseenalaistamaan onnistuneen tunnarin olemassaoloa.. yhtä fiktiivinen kuin joulupukki.. Ruutu sentään menee parempaan suuntaan.

17.1. On muuten taas aika hankalaa treenata, lämpötila nousi plussan puolelle useammaksi päiväksi ja kaikki tiet, parkkipaikat ja kentät on oikeasti luistelukunnossa.. Elbertti onneksemme kävi skouttailemassa mestoja ennen kuin pääsin töistä, ja yhtärin piha olikin kohtuullisessa kunnossa. Ruutua, ensin hämäykseksi luoksetuloja ja ruutu tehty Teukki piilossa. Lt:t oli aika kivoja, pitkästä aikaa heitin lelun samantein ja sen jälkeen stoppi oli oikein mallikas. Kaikkia pätkiä erikseen. Sitten sinne ruudulle.. Vanha vihje, Teu etsi katseella ruudun. Uusi vihje ja seuruu kohti ruutua ja kas, pyhäkoulupoika löyti ruutuun! Voi jössen olin iloinen. Helen teki meille tunnaria, ja jotain kummaa sille on taas tapahtunut.. Harjoittelun puutetta? Painetta? En tiedä. Oma herko kestää nykyisin, ei ongelmaa siinä. Ekalla Teu teki kaikki mahdolliset virheet, tokalla puolet virheistä, ja kolmas oli onneks melko virheetön. Ihmeellistä sähellystä. Toi jopa väärän. Ihan tosi kummaa. En tajua.
"You shall not find this, this.. this, what ever this stupid thing is, you shall not find this, ever!"
18.1. Ringin treenit Mahin hallilla. Eka vähän häikkää, ihme ettei häikänny. Kolme koiraa selät ihan vastakkain ja tekee kaukoja. Teukkia ei häirinny muut ollenkaan, vaikka ei ole moiseen todellakaan tottunut. Hyvä näin. Intoili jopa ruoan perään, oli syrämiä matkassa :) Jopa teki virheen kun tavoitteli makupalaa. Paikkamakuu tehtiin, 4 min piilo yksittäin käskyt,  yksi oli piilosta pois ja hänen mukaan Teukki oli kuulemma rauhassa ja kunnolla kaikin puolin.

Katsottiin noita ongelmia, mutta ei oikein tullut valaistusta. Ruutua kun muut katsoi olivat sitä mieltä ettei Teu edes katsonut kun lähetin. Minusta katsoi, mutta tämä mihin partacollie katsoo taitaa myös olla uskon asia, niinkuin joulupukki. Joka tapauksessa Teu meni ruutuun, se vasen takanurkka sitä vetää nyt puoleensa, mutta se siis meni sinne. Hitaahkosti mutta epävarmasti, kuitenkin kohtuu suoraan ja siis meni. Jatkamme samaa, olemme tarkempia katseen suhteen. Tunnarissa myös kusi kaikki, nyt vaan kun oli tarkkailijoita niin selvis että myös hampaat käy kapuloissa, mikä taas on ollut mulle yhtä helposti havaittavissa kuin joulupukki toukokuussa.. Ei mitään käryä tommosesta. Jotenkin vaikuttaa epävarmalle. En ala komentamaan vaikka tuusaa, sanokaa mitä sanotte. Ei pyhäkoulupoika tule tässä sitä kestämään. Luovutus myös taas tosi huono, kapula roikkui hampaissa taasen myös niin kepeesti kun ikinä mahdollista.. Noh, vähän pelailtiin kapulalla lopuks ja kapulasta tuli taas ihan kiva.

Lopuks oli ajatus ominpäin ottaa nopeesti pari istumista, viimeeks nähty jouluna, nyt kadonnut, Korvatunturille? Ei onnistunut, ei mitenkään päin, meni maahan kaikki! Koko ajan, ärähdin, korjasin, ärähdin, korjasin, ja ehkä kuudennella teki oikein ilman apuja.. Sitten tehtiinkin istu-maa-seis-kuunteluharjoitus pakitellen, eikä mitään ongelmaa. Kummaa. Ruutua vielä lopuks, Priina teki hyppytekniikkaa vieressä, ei tainnu sattua ihan samaan aikaan juoksemaan, mutta matkan varrella siis häiriötä vähän kuitenkin. Ei häirinny, varmaan kun ruutu oli jo tuttu. Apuri laittoi lelun ruutuun kun oltiin kaukana, selvis sekin mikä on kräpi lelu ja mikä ei.. Fudislelu ruudussa, eikä Teukki koskekaan leluun! Jäi odottelemaan multa parempaa lelua, piipinartsaapalloa. Mutta kräpi lelu oli oikein hyvä targetti.

19.1. Pakkanen nousee taas.. Ei tee mieli reenata, ei ole järkeä treenata. Vähän treenattiin kotimatkalla. Ja vielä upouusi paikka, ei olla ennen satamassa oltu. Kohtuullisessa kunnossa, vähän liukasta vaan ja todella huono valaistus. Mietin jo hetken, että onko taas liian vaikeaa mitä yritän, mutta päätin kuitenkin kokeilla. Tyhmä kun olen. Teukki oli rakennuksen takana piilossa kun tein ruudun. Alkupisteelle, signaalit, seuruutusta kohti, oikein kunnon tuijotus tuli, lähetys - hitaahkosti mutta melko varmasti meni ruutuun! Tosin se vasen takanurkka veti ihan liikaa, ja siitä huolimatta mitä olin päättäny paikasta ruudussa, en kertakaikkiaan halunnut palkita.. Odottelin että löytää paikan ja sitten palkka. Toinen kerta ja kolmaskin sitten paikkaa painottaen, ok. Sitten kimpsut ja kampsut reppuun ja kotio lämpimään! Jeah.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti