tiistai 27. tammikuuta 2015

♥ Valoa tunnelissa ja kumputunnarissa!

Vaikuttaa vahvasti sille, ettei kaikki olekaan pilalla. Tunnaria säikähdin silloin ringin treeneissä, ja heti ensi alkuun alettiin tehdä sitä pyörävarastossa, kun viime viikolla ulkona oli niin kylmä ettei voinut ulkona treenata oikein mitään. Ja Teuvo ei kotona sisällä oikein diggaa tehdä mitään, niin kokeiltiin sitten pyörävarastoa. Syönyt ihan hyvin viime aikoina, niin tehtiin aina iltaruoalla tunnari, jättipalkka koko herkkuateria, mutta ei kyllä tuntunut motivoivan tarpeeksi. Ei kuitenkaan juurikaan tehnyt virheitä. Silti tuntui ettei menetelmä ollut meille sopiva.

25. & 26.1. Möllikokeen jälkeen kun mietiskelin asioita, niin oli myös hirveä into treenata. Vaan ei ollut vielä mitään suunnitelmaan sopivia välineitä. Heti seuraavana päivänä teki kuitenkin jo mieli tehdä asialle jotain, ja kun pähkäilin asiaa iltalenkillä, päätin kokeilla uutta innovaatiota. Lähikentän luisteluradan vieressä on iso lumikasa, sellainen kumpu, ja kun ollaan treenattu vieressä niin heittelen patukkaa kummun taa ja Teukin mielestä on kauhean kivaa juosta kumpua ylös alas. Kokeilin sitten niin, että tein tunnarin kummun päälle ja kas - asiat alkoi sujua aivan mahtavasti heti! Ylös mennessä pitää mennä kovaa, että pääsee ylös. Ja alas tullessa tulee vauhtia kun kumpu on niin jyrkkä. Ja sieltä se pyhäkoulupoika rientää tunnari suussa takaisin ja tekee vielä ilopompun sivulle! Joka ikinen kerta. Ekana iltana tehtiin viisi, seuraavana neljä toistoa. Kaikki onnistuu niin, että Teukki ei koske vieraita ja nappaa oman ihan just heti kun kohdalle osuu. Ei mitään epäröintiä eikä hidastelua. Aivan mahtavaa. Josko tästä lähtisi etenemään asiat. Ehkä se oli vain treenin puutetta koko ongelma...

Kumputunnarin kiistaton kuningas
 Tehtiin myös kakeja molemmilla kerroilla, eikä niissäkään mitään ongelmaa. Kaikki siirrot onnistuu ja kaikki tekee mielellään ja pitää asennon, eikä tehnyt vääriä asentoja. Ainut virhe on etujalkojen liikuttaminen seisomasta maahan käydessä, mutta usein sekin onnistuu. Läheltä osaa, kaukaa tulee virhe esiin.

27.1. Tänään oli tarkoitus tehdä vähän pitempiä pätkiä ja kokonaisia liikkeitä. Hyvin onnistui kaikki, tosi tutut pikku virheet tulee esiin. Ensin seuraamista pitkä pätkä, mukana juoksu ja hidas käännöksineen, askelsiirtymät ja pakki. Aika lailla tosi hyvin teki ja kesti loppuun saakka hyvänä, pakkia ei vaan pakittanut kunnolla vaan vähän kääntyi. Sosiaalinen palkka ja uusi liike perään, liikkeestä istuminen. Siitä myös sosiaalinen palkka ja muka uuden liikkeen aloitus ja kontaktista palkkasin. Sitten tein luoksetulon ja kaket, kakejen jälkeen palkka. Luoksetulon stoppi venyy taas, en tajua... Ei se vaan taida osata sitä kunnolla. En tiedä unohtuuko, kun viime viikolla ei treenattu juuri lainkaan kun vitutti tuo kylmyys itseä niin. Tänään alettiin sitten kokeilla siihen takapalkkaa, josko se kuitenkin toimisi. Tänään ei kyllä tuottanut toivottua tulosta, mutta josko se siittä.. Testaillaan tovi, huonommaksi se ei ainakaan mene.

Metalli kaiveli kanssa möllien jälkeen. Kapula oli töissä mukana ja oli tarkoitus teipata siihen paperi, ettei olis pakkasella niin kylmä, mutta olisi melko kova kuitenkin. No enhän minä muistanut sitä teippailla, tuumasin sitten että treenaanko vai ei.. Noooo, repussa oli sitten mukana pikkuhousunsuoja, niin tuumasin että sehän sopii keskiön peitoksi hyvin☺ Tein parit heitot, ei mitään ongelmaa. Otin sitten suojan pois ja kokeilin omaan suuhun miltä se tuntuu, ei nyt ainakaan kieli jäänyt kiinni eikä se loppujen lopuksi kovin pahalle tuntunut, joten päätin kokeilla. Ja kas, ei mitään ongelmaa! Ihme juttu, pakkasta kolme astetta, metallikapula ulkona, eikä mitään ongelmaa ottaa kapulaa suuhun ja palauttaa vauhdilla..!
Ehkä yksi typerimmistä keksinnöistäni. Mutta kun sitä tarvis niin....
Alan kammeta nyt itsekin sen puolelle, että se oli sähköisku mikä pilasi möllit. Ei ole mitään ongelmia ollut liikkeissä, jotka kusi ihan totaalisesti Savonlinnassa. Sinne ei kyllä enää mennä.. Mutta nyt alkoi taas toivo herätä todella! Ja koko viikko vain vähän pakkastakin, päästään treenaamaan! Ja perjantaina hallitreeni tiedossa☺
Teukki on alkanut kiivetä penkille istumaan pihalla. Kohta varmaan kaivaa röökitkin taskusta ja pistää palamaan. On vähän siinä iässä, että pitää kokeilla kaikkea...


1 kommentti: