torstai 12. maaliskuuta 2015

10.-12.3. Johtoajatuksia ja lomakuvia

Jos jotain positiivista siinä, että joutuu ajelee 600km yksin, niin ehtii ajatella ja suunnitella kaikenlaista. Tällä kertaa lähinnä tokoajatuksia, miten tästä eteenpäin.. Muutamia asioita, mitä aina ajattelen mutten koskaan muista, pitää kirjata nyt ylös.

Ensinnäkin, palkitsen koiraani liikaa. Aivan liikaa. Aina ajattelen, että teen palkattomuusharjoituksia, ja sitten en koskaan tee niitä tarpeeksi kuitenkaan. Evl alkais olla sellainen koitos, että paree olis toimia innolla ihan ilman palkkaakin. Teuvo reagoi kehuihin oikein hyvin, pelkkä palkka ei ole koskaan niin kiva kuin palkka ja minä, joten luultavasti tulee toimimaan ihan hyvin pelkästään sillä, että saa "minut".

Palkkaamisessa teen myös aina saman virheen, että sanon aina saman palkkasanan, vaikka Teukki ei oikeasti saisi palkkaa. Sille pitää olla eri kehu tilanteeseen, jossa lelu ei vielä tule, mutta teki toosi hyvin. Se selkeästi hämmentyy kun sanon palkkasanan ja odottaa lelua, ja pettyy kun ei sitä saa. Luulen, että reagoisi paremmin, jos kehuisin muutoin tavalla, joka kertoo, että olit tosi hyvä, ja lelu on tulossa, mutta vielä pitää hetki tsempata. Miten voi olla niin yksinkertainen ihminen, ettei meinaa muistaa tätä.

Olen myös odottanut, että Teuvo osaisi kunnolla vaikeampia liikkeitä, että pääsen tekemään kaikkia kivoja "tokoratoja" ja hämmennysharjoituksia. Mutta luulenpa kuitenkin, ettei mun koiralle sovi sellaiset, saati ole niin kovin suuressa määrin tarpeellisia. Se on niin kovin kiltti ja tunnollinen, vähän pieniä simppeleitä kuunteluharjoituksia silloin tällöin, että pysyy skarppina. Luulen myös, että Teukki putkiaivo voi mennä jopa vaan todella sekaisin jos pakkaa hämmennetään liikaa. Lisäksi sille on tosi hankalaa yhdistää liikkeiden eri osia muutenkin, en tiedä onko sitä järkeä yrittää saada tekemään "tarpeettomia" sarjoja. Täytyy katsoa miten menee, kyllä jotain pientä varmaan testimielessä kokeillaan kuitenkin. Vauhtia mun pitäis myös muistaa vaalia harjoituksissa.

Tästä liikkeiden yhdistämisen vaikeudesta esimerkkinä tunnarin etsimisen yhdistäminen tunnarin tuomiseen. Kauheesti hämmenti pientä koiraa ja vaikutti. Uusi liike EVL:ssä tulee olemaan aika monen liikkeen yhdistelmä, pitää muistaa jotenkin tehdä siitä kokonainen ajoissa, vaikka alkuajatus olikin tehdä eri osista tosi vahvoja erikseen. Voi olla ettei putkiaivo hiffaa..

Liikkuria ja häiriötä pitää lisätä. Vaikka ei treenatakaan kovin steriileissä ympäristöissä, niin häiriö on kovin tavallista silti, kai. Viime kokeessa Teukki reagoi tosi voimmakkaasti meteliin mitä hallissa oli.. Pitää saada järjestettyä parempia häiriöitä, tekemällä tehdä niitä jos ei löydetä hyviä häiriöisiä paikkoja. Ja liikkuria pitää opetella, vaikka Teukki ei siihen yleensä reagoikaan. Mun pitää opetella sitä. Oppii varmaan Teukkikin ennakoimaan, mutta eipähän tule sitten kokeessa yllätyksenä ja pääsee puuttumaan. Liikkuriahan voisin nauhoittaakin, jos yksin edelleen eniten treenaan. Tätä olen paljon pohtinut myös, jatkaako yksin vai liittyäkö yhdistykseen? Katsellaan nyt syksyyn asti ainakin, kevät on niin kiireinen ja kesä ei ole meille otollisinta aikaa varmaan muutenkaan.

Toisilla alkaa kisakausi ja meillä se päättyy aina kun lämmin tulee. Pitää koittaa vähän siedättää kuumaan varovasti urheilemalla, ja testata onko viilennysloimet oikeasti käytännöllisiä raahata mukana. Joskus kun päästäis sadekelin ulkokokeeseen - Teukki olisi niiin onnellinen.

Nyt pidetään jokusen päivän tokoloma. Eilen vähän sorruin ja otin merkkiä nameilla. En voinut vastustaa kiustausta kun keli oli hyvä, namit suuria ja vaaleita ja pihalla tumma laatoitus. Heittelin nameja ja Teukki yritti jopa ottaa koppia!
Kaffella Setrissä, sitten käytiin Hong Kongissa ostoksillakin. Teuvo on kaupoissa niin hauska kun kukee hyllyvälejä ihan sen näköisenä, kuin sillä olisi omakin ostoslista, mutta ei meinaa millään löytää etsimäänsä.. Myyjiltä se ei halua kysyä apua silti.
Ehkä noin kaksisataa risua turkissa leikkituokion jälkeen..
Iltalenkki pikkujannujen kanssa. Todella yllätävää, että toinen halusi oikealta ja toinen vasemmalta..
Mökkitarkastus. Tallessa oli.
Torstain kunniaksi leikkitreffit heti aamulla Roopen kanssa.
Välillä oli hieman epäselvää kumpi vie ja yhteisen rytmin löytämisessä meni hetki. Upeat ojennukset ja hyvä ryhti, Teuvon latinolantio täydentää hienosti Roopen jäyheämpää lihaksikasta energiaa. Koreografisesti viihdyttävä kokonaisuus, nostoja olisi voinut olla enemmän. Ilmava meno ja hyppyjen keveys nostaa suorituksen kuitenkin selvästi keskivertoa paremmaksi. 9 pistettä.


Pakkanen ja kantohanki. Noin kaksisataa risua vähemmän. Vain kymmenen risua ihan tarkalleen ottaen, laskin.



Rasittavaa seuraa tuollainen "roope", Teukki kävi kotipihassa nukkumaan. Mun trackeriin tuli 6km ja 3h, Teukin trackerissa on varmaan vähän enemmän..
Sisällä väsyttikin niin, ettei edes pommi saisi hereille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti